26.9.2017

Oi rakkahin



Kymmenen vuotta sitten kirjoitin blogiini runon rakkaudesta. Tai pikemmin tein, pykäsin, koostin Googlen hakukoneen silloin jo laajasta materiaalista poimimalla mielestäni merkityksellisiä rivejä allekkain kokonaisuudeksi.

Eteen avautui väkevä ja intohimoinen rakkaus, jonka jokuset kommentoijat näkivät synkistelynä. Minä en. Minusta rakkaus nyt vaan oli väkevä tunne, joka ei ollut vain onnellista hattaraa, vaan myös valtavaa tunteen paloa ja tuskaisia parahduksia: Oi Lauri!

Vaan miten rakkaus lie muuttunut kymmenessä vuodessa? Jos se vuonna 2006 oli mustaa ja punaista, niin minkälainen on sen kuva nyt kymmenisen vuotta myöhemmin? Katsotaanpa! Näin se menee, poiminnat siis Googlesta erilaisilla rakkaus-sanaliitoilla. Tehkääpä omanne, jos olette eri mieltä rakkauden nykyolemuksesta. Ja vaikkette olisikaan.



RAKKAUS VUONNA 2017

Minun Rakkauteni is on Facebook.

Rakkaus on yksilöllinen asia, mutta
hän saa minut tuntemaan oloni hyväksi
hän tekee minusta ensimmäisen
hän on minun suurin ihailijani.

Minä ja hän, tiedän sen
Minä ja hän, tiedän sen
Meillä on elämä ikuinen.

Minä. Minun rakkauteni on puhdasta.

Älä etsi rakkautta, elä siinä, ole se/
En etsi rakkautta, elän siinä, olen se. 
Minä olen rakkaus.


Hieman olen nyt huolestunut näistä rakkauden kasvoista, jotka runo meille avaa, mutta voin olla väärässäkin. Nimittäin eikös se mennyt niin, että Jumala on rakkaus? Vai Jumalakos tuossa lopussa puhuukin? Vai?

(Veistos Hannu Riikonen)

19.9.2017

Tulta munille



Tämän sukupuolineutraaliuskeskustelun aikana mieleen tulee väistämättä se, mitä teemme sitten alastonpatsaille, joissa sukupuoli on jopa kantava voima. Miten suhtaudumme Michelangelon Daavid-patsaaseen, Indecline-ryhmän pykäämään Trump-patsaaseen, joissa molemmissa ihmisen sukupuoli on korostuneesti esillä?  Jos kerran kielestä poistetaan mies-loppuiset nimikkeet, eikö muukin taide tulisi samantien karsia sukupuolisuudesta? Miten käy eroottisen taiteen? Voisiko Mimosa Pale vielä vetää perässään kaupungin kaduilla jättihäpyä? Eihän se ole sukupuolineutraalia!

Paras analyysi tästä Aamulehden käynnistämästä keskustelusta on Katleena Kortessuon Ei oo totta -blogissa. Lehtihän ilmoitti, että se pyrkii eroon vakiintuneista mies-loppuisista ammattinimikkeistä. Tarkoitus on hyvä, mutta tuntuu kummalliselta, jos jokin lehti alkaa käyttää eri termejä perustuslaillisista nimityksistä  kuin asianomainen instanssi itse, toteaa Kortessuo. Juuri näin!

Jokamiehenoikeus on kelpoisa ja kieleen vakiintunut ilmaisu, samoin eduskunnan puhemies on juuri niin kunnianarvoisa, kun tehtävä edellyttää. Puheenjohtaja ei ole samanlainen kattava yläkäsite. Unohtaa ei sovi sitäkään, että man tarkoittaa alunperin myös ihmistä. 

Asiassa ei pidä totisesti vauhkoontua, ja kaikkia mies-sanoja ei kannata ampua alas. Monestihan nimike vaihtuu yleistyessään pikku hiljaa, kun käyttäjät vaihtavat sen tavallaan  itsestään. Tämä on normaalia kielen kehitystä: kieli muotoutuu kansalaisten puheessa. 

Muutosprosessi on hidas, mutta kestävänlaatuinen. Sen sijaan sanoja, joita vasiten keksitään, hylkäytyy itsestään. Tällaisia ovat mm.: eriö (vessa), lieke (sähkö), tyhjykkä (nolla) ja vaikkapa sanaluokat lausukka, mainikka, perukka, nimukka. Kannattaa huomata sanojen kotimaisuusaste. Nämä vakiintuivat verbinä, adjektiivina, substantiivina ja nominina.

Jostain luin sellaisen ehdotuksen, että mies-lopun voisi korvata nais-lopulla: lakimies - lakinainen, luottamusmies - luottamusnainen. En pidä tätä pahana, ellei sitten ole yhtä sanaa, joka kattaisi molemmat. Esimerkiksi juristi kattaa sekä naisen että miehen. Luottamusmiestä on vaikea korvata millään sukupuolen korostumatta. Henkilöstön edustajaa on ehdotettu, mutta eihän se tottavie ole tehtävänimike vaan tilapäinen luonnehdinta. Aamulehti ei tainnut huomata, miten vaikean tehtävän se itselleen asetti.

12.9.2017

Näin avaat oven oikein



Ylioppilasmaailmassa kuohuu. Nimittäin viime maanantaina alkaneissa ylioppilaskirjoituksissa on pitkän kielen kuullun ymmärtämiskokeissa käytetty lähteenä äärioikeistolaista sanomalehteä, Breitbart Newsia! Skandaali on vitosluokan  hurrikaaniin verrattava. 

Ai kauheaa siis. Nuoret ovat altistuneet muulle kuin perinteiselle medialle. Helsingin Sanomien närkästynyt toimittaja nostaakin luurin ja soittaa hermokeskukseen kysyäkseen hairahduksen syytä. Puhelimeen vastaa yo-tutkintosihteeri Anna Hatva-Jokinen.

- Me ei kyllä tiedetty tämmöisestä äärioikeistokytköksestä

- Ei me tunnettu sivuston mainetta

- Joo, lupaamme olla käyttämättä enää äärioikeistolaisia lähteitä.  Miten olisi Huffington Post? Ja Helsingin Sanomat? 

- Ai että sopii. No hyvä, käytämme jatkossa vain niitä, sallittuja lähteitä. Kiitos ja anteeksi. 

Näin Hatva-Jokinen tulee luvanneeksi, että äärioikeistolaisia sivustoja ei käytetä jatkossa ylioppilaskokeiden lähteenä, ei koskaan. 

Valtakunnassa kaikki siis hyvin, ollaan edelleen sananvapauden mallimaa. Kunhan saadaan vielä lisää vihapuhepoliiseja, niin saadaan internetkin puhtaaksi, koko somemaailma hyvään hallintaan.  

Ilta on tullut. Helsingin Sanomien toimituksessa huoataan helpotuksesta. Kyllä valppaana saa olla. On  tämä toimittajan työ kovaa, mutta kivaa, kun on niin selvät askelet, joiden mukaan edetä, avata ja sulkea, ovi kiinni, ovi auki.  Kuin se sketsien kesämies:

Miä en saa lukee Breitbert newsia, 
miä en saa lukee Mitä vittuu, 
miä en saa lukee Kansa taistelii, 
miä en saa lukee Sotaveteraanii, 
miä en saa lukee Suomenmaata, 
miä en saa lukee Sinist tulevaisuutta,
miä en saa lukee Daily mailii,
miä en saa lukee Sepastian Tynkkysen monikulttuurissii uutissii.

Miä saan lukee Hesarii
miä saan lukee Daily mirrorii,
miä saan lukee Huffingtonin postii,
miä saan lukee korraanii,
miä saan lukee Vihreetä lankaa
ja miä saan lukee Pirkkalan monistetta
ja miä saan lukee Antifa commii. 

(Video Yle 1979, Youtube)

7.9.2017

Lapsi on mainio manipulaation väline



Kun näinä päivinä kuulen sanan lapsi, poistan aseestani varmistimen. Älkää säikähtäkö. En minä lasta ampuisi, vaan lapsella ratsastajat, lapsen hyväksikäyttäjät. 

Lapsi lienee nimittäin  maailman käytetyin manipulaatio- ja mainosväline. Lapsella ratsastetaan härskisti myymällä omia ideologioita lapselta kysymättä.  Mikään ei myy niin hyvin tuotetta tai aatejärjestelmää tai järjestöä kuin suloinen tai kärsivä lapsi mainoksessa tai esitteessä. Jos kuvassa on suloinen lapsi, on tärkeää, että lapsi on hieman pullea ja hymyilevä, jos taas kärsivä, lapsen on paras olla tummaihoinen, laiha, kenties jopa kärpänen poskella tai radikaalissa tapauksessa kyynelkanavassa.

Kukapa voisi olla heltymättä lapsen kärsimyksen tai kuoleman edellä. Muistetaan hiljaisesti pientä Aylan Kurdia.  Avuttoman lapsen kärsimys tai maisen elon päättyminen alkumetreille saa meidät tuntemaan itsemme syyllisiksi ja avaamaan sydämemme ja rahapussimme, ja näin sen kuuluu ollakin. Lapsi on aina viaton ympärillään oleviin tapahtumiin. 

Vaan kun aikuiset miehet alkoivat pari päivää sitten itkeä somessa Suomen oikeusvaltion laillista pakkopalautuksen toimeenpanoa, ja vieläpä yltiökiihoittunein sananvalinnoin ja tulkinnoin (Suomi poistaa pahat vauvat), niin ollaan kaukana totuudesta ja rehellisyydestä sanankäytössä. En tunne Jori Eskolinin sometuotantoa, mutta mies lienee kärjistämisen ja totuudesta vieraantumisen mestari. Samoin kuin Jari Tervo.

Oikeastihan kyseisellä äidillä on Afganistanissa ennestään  kaksi pientä lasta, jotka olivat jääneet sinne äidin lähdettyä maasta, ilmeisesti miehensä vainoamana. Siltikin - teen nyt itsestäni pyhimyksen - minä en olisi pystynyt jättämään kahta pientä lastani missään oloissa. Olisin kärsinyt heidän kanssaan, heitä suojaten. - Lisäksi Afganistanissa elää kaiken aikaa noin 3,7 miljoonaa lasta, vaikka maa on epävarma ja varmaan turvatonkin. Pitäisikö heidät kaikki siirtää?  

*

Enemmän kuin julkkismiesten lapsia koskevat somehysteroinnit ja twitter-älämölöt minut herätti kuitenkin muuan maailmanlaajuinen järjestö. Nimittäin Unicef tulee nyt vainajienkin kukkarolle. 

Televisiomainoksessa näet kehuttiin yhtäkkiä suuria ikäluokkia ja vanhuksia makein ja me-henkisin sanoin sanoin: me teimme Suomen hyvinvoinnin, me teimme Suomen. - Annetaan nyt vielä testamenttikin, tehdään lahjoitus Unicefille! 

Onko mitään muuta instanssia, joka pyytää ihmisiltä testamenttilahjoituksia? Ja tässäkin käytetään lapsia hämärtämään vanhusten usein jo vähän haperaa yläpään toimintaa. Maailman lapset tarvitsevat rahanne, mummot ja paapat. Ettäs tiedätte. 

(Valokuva Dariusz Sankovski)

28.8.2017

De va kukku de



Laittomasti maassa oleskelevien toimeentulotuesta käydään kiivasta keskustelua. Sanotaan, että tuet takaava perustuslaki ei koske kuin maan kansalaisia:
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tämä on kukkua. Laki ei koske kaikkia maan kansalaisia. Se ei koske esimerkiksi opiskelijoita, joiden tulee elääkseen otaa lainaa, ainoana erillisryhmänä Suomessa. Opiskelijoita oli Suomessa Tilastokeskuksen mukaan muutama vuosi sitten 1,2 miljoonaa.

Lisäksi opiskelijat  voivat tahtomattaan ja syyttään olla tilanteessa, jossa rahaa ei yksinkertaisesti ole eikä tilapäistyötä saa. Laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia auttamislaki kyllä koskee, samoin oikeus tai velvollisuus opiskella tuen varassa koskee heitä. 

Minulla on tästä opiskelijoitten tilanteesta omakohtainen esimerkki. Kun tyttäreni opiskeli ensimmäisiä vuosiaan, sattui niin että eräänä kesänä  hän ei saanutkaan luvattua työpaikkaa ja oli tyhjän päällä alkukesän. Itsellänikin oli tiukkaa lainojeni kanssa, ja kehotin häntä marssimaan sosiaalitoimiston luukulle. Minulla oli käsitys, että jokainen ihminen saa yhteiskunnalta jotakin apua pakkotilanteessa, etenkin kun syy työttömyyteen ei ollut hänen vaan työnantajan äkillisen perumisen.  Olin väärässä. 

Sosiaalitoimisto nimittäin pyysi hänen muutaman kuukauden tilitietoliuskansa nähtäväkseen, ja kun niistä ilmeni, että minä äitinä olin maksanut hänelle silloin tällöin pikkusumman, tuki evättiin ja käskettiin pyytää lisää äidiltä. Näin on käynyt muillekin tilapäisesti rahattomille opiskelijoille: rahaa ei heru, jos kotoa on tullut hiukankin avustusta, ei vaikka opiskelija on täysi-ikäinen. 

Jokin tuossa systeemissä haisee. Ihmiset eivät olekaan perustuslain auvoisista sanoista huolimatta tasavertaisia. Jotkut saavat tulla toimeen omillaan, vaikka omia ei olisi. Jokusia taas autetaan kaksin verroin, vaikka he eivät ole maan kansalaisia.

Minusta perustuslakia pitää tältä osin uudistaa. Se herättää näinä päivinä ymmärrettävää katkeruutta suomalaisissa ihmisissä, jotka kamppailevat toimeentulonsa kanssa. Kun jokuset saavat toimeentulon vain marssimalla Suomeen ja ilmoittamalla väärät henkilötiedot, se ei herätä luottamusta perustuslakiin eikä poliitikkoihin.

Perustuslaki tulee kirjoittaa radikaalisti muuttuneisiin oloihin. Laittomasti maassa olevien hätäapu akuutteine terveydenhoitoineen on inhimillistä, ja sitä tulee antaa. Mutta ellei lupaa yhden valituksen jälkeenkään myönnetä, se on oikeusvaltion ja EU:n yhteisten säädösten mukainen päätös -   maasta pois ja heti. Ei kirkon suojiin, vaan lentokoneeseen, vaikka koko naispapisto, Kari Mäkinen  ja Touko Aalto roikkuisivat koneen siivissä. 

20.8.2017

Sananen ihmisvihauksesta


Kuten tunnettu ympäristöaktivisti Pentti Linkola on todennut,  ihmisiä tulisi alkaa listiä hengiltä, sillä maapalloa uhkaa ensinnäkin väestöräjähdys. Toiseksi ekokatastrofi. Väkeä olisi eliminoitava ja lentomatkailu kiellettävä, tilalle kiesit ja hevoset, miksei aasitkin. Itse valitsisin mieluiten koiravaljakon ja matkustaisin ehkä Siperiaan, maata pitkin, niin näkisin enemmän.  

Nuorempana suhtauduin Linkolaan lievästi sanottuna  epäröiden, sillä olin tulisieluinen heikkojen ystävä ja puolestapuhuja. Olisi ollut kyllä kiva olla linkolalainen, se olisi ollut trendikästä. Kyllä minä joitain perustelujakin olisin keksinyt.

Nykyään alan kallistua yhä vahvemmin Linkolan ekofasismiin. Mikä on ihminen ollakseen luomakunnan herra? Olio, jolla on kehittyneimmät aivot, mutta joka eniten tuhoaa maapalloa ja riistää reviiriä muilta elollisilta. On paha lajitovereille ja eliminoi niitä, jotka ajattelevat toisin kuin itse.  

Jotenkin tähän aikaan sopii mainiosti ihmisvihaus. Löytyisiköhän sille muita perusteluja kuin nyt pinnalla oleva muukalaisviha? Kun en osaa pelätä mustaa miestä, vaikka se heiluisi puukko molemmissa käsissä Turun torilla. Pikemminkin säälittää munaton mies, joka puukottaa ihmisiä selkään. Selkäänpuukottaja. Ja vielä naisia, äitejäkin. Reppana, kohtalo heittänyt onnettomaan kulttuuriin.

En minä tiedä, jaksanko oikeasti vihata, sillä se vaatii liikaa energiaa. Pikemmin turrun ja annan yltiösuvakkien raivota. Ne kaikkein kiukkuisimpia nyt ovat ja mäiskivät pelkääviä tolkun ihmisiä olan takaa, kun  mustan miehen pelko kuulemma kasvaa hirveästi. Yhtään ne eivät vihaa tappajia. Se on harmi, sillä niillä on hirveästi ääntä ja vimmaa. Jos siihen leiriin menisi inisemään jotakin vastaan, höyhenet pöllyisivät ja inisijä viruisi kynittynä hiekkapöllyn seassa.

Ja sanoihan hyvä presidenttimmekin, ettei vihalle saa nyt antaa valtaa, ja samoin sanoivat pääministeri, sisäministeri ja Päivi Nerg sekä arkkipiispa Kari Mäkinen.  Jos näin viisaat ihmiset ohjeistavat kansaa, pitäähän puhetta kuunnella. 

Vaan mitähän Pentti Linkola ajattelee tästä kaikesta touhusta? Pentti, idolini, ihana vimmainen ihmisvihaajani. Taidat olla sitä mieltä, että puukkomiestä ei olisi saanut estää, vaan olisi tullut työntää se lapsikin puukolle?  Ettäs kehtaat, Pena.


(Valokuvassa ympäristöaktivisti Pentti Linkola Teneriffan auringossa grillauttamassa itseään)

14.8.2017

Sardinialainen miniä



Tänään olen kohdannut maatalon emännän, jolla on sardinialainen miniä. Hän istui laboratorion aulassa miehensä virtsaputki sylissään. Siis näyteputki. Miehellä on selkä sökönä, mutta sen sijaan eturauhanen kunnossa, syövän jälkeen. Emännällä itsellään on naksuvat nivelet ja nivelrikko. Siat vietiin teurastamolle, poika siirtyi viljelyyn, vanha pari muutti kirkolle lähelle palveluita. Tyttärellä on ollut rintasyöpä, ja emännän isäkin on huonona,  lihasvoimat huvenneet, 94-vuotias, kaatuilevaa sorttia. Vaan emännässä on puhtia, pieni laiha, hymynaamainen, puhetta tulee jatkuvana virtana.

Aktiivinenkin emäntä on. Hän opiskelee kansanopistossa italian kieltä. - Muistuttaa lukioranskaa, sanoo emäntä ja onnistuu yllättämään minut.  Hän oikein innostuu. - Sardiniassa puhutaan sardiniaa, joka on Sardinian oma kieli, hän opettaa.  Ja hyvä kun opetti, sillä sitä en tiennytkään! Sitäkään en ollut ennen huomannut, että Sardiniahan sijaitsee lähempänä Afrikkaa kuin Italian mannerta.

Taksikuskiltakin opin tänään uutta. Maaseudulla taksiliikenne on kuihtumassa. Ajot ovat vain sairaskyytejä,  juopotkaan eivät tilaa enää viinanhakureissuja tai huviajeluja Turkuun. Ehdotin hänelle palvelujen laajentamista. Esimerkiksi asiointikäyntejä minunkaltaisilleni kipsikintuille. Passausta postin malliin.

Tuntuu kummalliselta, että monenlainen palveleva työ loppuu ihmiseltä. Luulisi, että pienet yritykset kannattavat, saati taksiyritys. Vaan ei,  julkinen liikenne syö täälläkin taksit. Mummut odottavat joka toinen tunti kiertävää paikallisbussia ja sovittavat menonsa siihen.

Yleensäkin kaikki halutaan massatuotannoksi, julkiseksi, valtion kontrolliin, ikään kuin siirryttäisiin kohti yhtenäistä sosialismia.  Kaikille samanlainen kasvatus: lapset vauvoina valtion huostaan, ilmaiseen laitoskasvatukseen, jota varhaiskasvatukseksi kutsutaan, sitten kouluputkeen, jossa opetuksen päähuomio on erojen umpeenkurominen tasimalla heikommille hyvää lahjakkaat unohtamalla, sitten jatkokoulutusputkeen ja valtion kontrolloimiin töihin tai valtion elatukseen Kelan asiakkaaksi.

Ja mikä kaikkein kummallisinta, elävään vuorovaikutukseen perustuvasta työstä, kuten opetuksesta ja terveydenhoidon kohtaamisisista  halutaan vähentää työntekijöitä ja siirtää vastuita koneille, digitalisaatiolle.  Asioita sovitaan piuhoja pitkin, koneitse, vailla kontaktia. Puhutaan jopa kouluttomasta, kirjattomasta  ja opettajattomasta koulusta. Eli oppilaat viettävät päivän metsässä oppien ilmiömäisesti eri ainekokonaisuuksia korpimaastossa. Mitähän yksityisyrityksissä tapahtuisi, jos johtaja siirrettäisiin sivuun ja työntekijät tekisivät tulosta itseohjautuvasti jossain Kuusamon eräkeskuksen puskissa?

Ennen puhuttiin osaamisesta, vuorovaikutustaidoista ja sosiaalisuudesta. Millainen on tulevaisuuden ihmiskuva, jos nämä arvot jäävät jalkoihin? Ja olennaisin kysymys: onko tämä modernia sosialismia. Kaikille samanlainen kasvatus valtion toimestaa. Ellei joku pysty, hänelle korvataan se maksamalla erotus lisäresursseina tai käteisellä. Kylmät väreet. Maailmassa tarvittaisiin uusi henkinen vallankumous.

Vaan Sophia Loren ilahduttaa. Mikä verevä ihminen, ja mikä kaunis kieli! Ja miten kaukana kylmä maailma on Italiasta ja Sardiniasta! Ja Suomesta..

8.8.2017

Säästän teidät Kafkalta





Voisin kirjoittaa teille kafkamaisia kuulumisia sairaanaolosta, kipsivankeudesta löhötuoliin, vanhenemisen raadollisuudesta, sadepisaroitten valumisesta ikkunalasia pitkin kuin Humphrey Bogart ja Laureen Bacall -elokuvissa, raatokärpäsen lennosta huoneistossa - reitti on varsin mielenkiintoinen, Ylen kello kahdeksan, yhdeksän, viiden, kuuden, puoli yhdeksän ja yhdentoista uutisista plus mainostelevision seitsemän ja kympin uutisista, voisin pitää esitelmän huutokauppakeisarista, matti röngästä, mikko kuustosesta, jenni pääskysaaresta, paula norosesta, andrei wickströmistä, sampo marjomaasta, nina lahtisesta, ketosesta ja myllyrinteestä ja monesta muusta skeidamestarista.

Kun ihminen on todella kipeä, eristyneessä tilassa, hän ei havaintojeni mukaan ala lukea korkeakirjallisuutta tai katsoa taideteatteria tai syvällisiä laatusarjoja. Luontodokkari on korkeinta älyllistä tasoa, jonka hän jaksaa, senkin lyhennettynä. Älykäskin turtuu ja hakee kevennystä vankeuteensa hakemalla tavallisia viallisia, heikkoja ja typeriä ihmisiä, joita parveilee  kepeissä viihdeohjelmissa, juuri niissä, joita hän haukkuu terveenä ja voimissaan. Ihminen voi jopa alkaa jälleen tekemään sanaristikkoja, noita ruudukkoja, joita täytettiin viimeksi 80-luvulla ennen internetiä. Tämän kaiken kokeneena voin vannoa, että vajoamisenne tulee olemaan samankaltainen, jos niin ikävästi käy, että katkaisette koipenne eikä teillä ole kokoaikaista passaria vierellänne.

En siis kirjoita teille kafkamaista novellia siitä, mitä temppuja yksinäisen kipsijalkaisen tulee tehdä saadakseen pesusienensä ulos aurinkoon terassille tuulettumaan. En kirjoita siitä, miten hän lopulta ahtaassa alakerran vessassa kiskoo nenäliinapakkaukset pois muovistaan saadakseen siitä kääreen sienelle, jonka voi ripustaa kainalosauvaan kuljetusta varten. En kirjoita siitä, miten hän vasen jalka muovipussissa ja sauvat pyykkitelineen nojalla huomaa hiukset pesusienessä. Siis jumal auta! Onko hänestä tulossa karvaton vanhus! Miten pesusieni voi olla täynnä sienen solukkoon menneitä hiuskarvoja? Niitä tulee sienen uumenista koko ajan lisää, vaikka sieni on ostettu kesäkuussa. Voin vannoa, että jos ihminen on tässä nainen, hätä on kovempi kuin jos hän olisi mies. Mies voi hyvinkin olla kalju.

Jätetään tämä kafkamainen itsensä kokeminen. Pääsen sentään  jo takapihalle ja postilaatikolle. Ja on sentään jäljellä enää seitsemäntoista kipsipäivää, mikä tekee yhteensä vain 418 tuntia 15 sekuntia. Kohti vapautta.

*

Maailmanmenosta olen muuten sitä mieltä, että on aika lopettaa alistavan kulttuurin hyysäily. Ihanaa, nautin! Siis siitä, että joku uskalsi kirjoittaa asialliseen tosimediaan nuo sanat: "alistavan kulttuurin hyysäily".  Sydämeni hypähti! En olekaan ainoa rasisti ja tyhmä tolkun ihminen. Meitä on muitakin. Olen pelastettu! Jossakin päin Helsingin Sanomia noin luki. Joku ajattelee noin.

Suomi on todellakin ainoa Pohjoismaa, jossa ei laissa ole määritelty rikoksiksi kunniaväkivaltaa, lasten sukuelinten silpomista ja pakkoavioliittoja. Minua jää vaivaamaan, miksi tällainen hirveä barbaarisuus on muualla määritelty erikseen rikokseksi, vaikka yleensä jo rikoslakipykälät tuomitsevat kaikenlaisen väkivallan rikokseksi? Miksi mualla, miksi ei meillä?

Enkä malta olla lopuksi toistamatta aiemmin toistamaani: Go, Laura, go. Olet kuin piristävä aurinko sosiaaliskeidaa suoltavien demari-ja vasemmistonaisten rinnalla. Saadaan vähän iloista pöhinää ja sopivaa äimistelyä jo itsestäänselväksi luultuun vaaliin. Sauli kuitenkin voiton vie, mikä on hyvä asia.


31.7.2017

Heinäkuun viimeisenä



Äärimmäisen paljon sopimattomia sanoja on pärissyt suustani tänäänkin. Kun klenkkaa keppeineen avaamaan ikkunaa, laskee sauvat kaapin nojalle, ja sitten kääntyessään yhdellä jalalla kolauttaakin murtuneen nilkkansa odottavaan sauvaan, ei suusta tulee hyräilyä. En ole tiennyt, että olen tarvittaessa hyvänlainen manailija. Olen oman käytön kautta nyt tutustunut suomalaisen kulttuurin laajaan voimasanakirjoon.

Olen edelleen etupäässä tuolin vankina, mutta liikkuminen on hieman helpottunut sauva- ja kävelytekniikan hallinnan myötä. Ja kipukin alkaa asettua, kun on hiljaa. Tässä tilanteessa on se hyvä puoli, että itsensä näkee uudessa valossa. Huomaa olevansa tärkeä joissain asioissa ja taas mitätön tekijä jossain muussa. Jokseenkin korvaamaton olen huushollinpidossa, kohtalaisen kaipaamaton iltaterassiseuralaisena muutaman ystävän kanssa. Luulen niin. Puhettani pitää odottaa ja keskittyä kuuntelemiseen, koska puheeni pätkii ja tulee vaikeasti. Tulee kuitenkin, jos malttavat hieman antaa tilaa. Olen lisäksi jankkaaja, tahdon upota asioihin.

Lehdessä kiistellään siitä, pitäisikö Kabulissa siepatun suomalaisnaisen sieppaajalle maksaa, jotta nainen vapautettaisiin. Toivoisin voivani ajatella, että ei pidä, sillä se on terroristien tukemista. Vaan en voi, kun kyseessä on kuitenkin ihmishenki, viaton naisihminen. Maksettakoon lunnaat ja vapautettakoon piinattu. Ehkä hän on nyt oppinut, ettei kannata olla liian  hyväuskoinen. Sinisilmäisyys ei ole toimiva työkalu hyväntekeväisyydessäkään. Ja uskonnon nimissä yhdenkään sisaren ei kannata lähteä maailmaa parantamaan.

Sitä ihmettelen, miksi jokuset nostavat Helsingin yliajajan onnettomat ja ohuet rajakkisidokset yliajon vaikuttavaksi tekijäksi, vaikka mies on umpihullu ja ollut hoidossa kymmenien vuosien aikana toistuvasti. Itse he saattavat korostaa esimerkiksi Pariisin-iskun allahu akbar -miekkosen mielenterveyden ongelmia. Pyhä yksinkertaisuus hyväksi julistautuneiden ihmisten sokeita kohtia!  Monet ovat oikeasti  niin täynnä kaksoisstandardeja, että niitä pursuaa korvistakin ulos. Missään leirissä ei olla viattomia.

Vaan tunnin kuluttua on elokuu, ja illat tummuvat. Tänään suuri parvi nuoria rastaita elämöi pihapuissa. En osaa sanoa, miksi, sillä näihin aikoihin lintumaailma on yleensä hiljainen. Työt on tehty, elämistä vain vähän vielä harjoitellaan. Merihanhetkin ovat tulleet rantapellolle, kuulen. Kimeät äänet täyttävät aamuyön, ja kaipaan hiljaista kävelyä kameran kanssa. Kohta pääsen irti jalkapannasta, vielä 24 päivää vankeutta. Nyt suren siskoanikin, joka ei saa puhelinyhteyttä juoppoon mieheensä. Viimeksi, kun sisko palasi ulkomailta, mies makasi verta vuotavana terassin lasioven päällä. Ihmisillä on ristinsä. Joskus tuntuu oudolta kuvitella, että jonkun elämä olisi keveää huolista, oikeasti. Että joku voisi pyöriä vain oman napansa ympärillä.

25.7.2017

Kipsissä



Lumo on tullut kylään.  Aluksi se oli hieman kipsissä. Nyt se jo katselee maailmaa tyynesti, ja antaa väliin tekokissalle turpiin, tulee syliin ja valuu alas kuin räsynukke,  ihan kuin ei olisi luita ollenkaan.

Muutoin olen istuskellut paljon viime päivinä, kipsin vuoksi, kinttu ylhäällä, paljaat varpaat pilkistäen punaisen kipsin päästä. Viisi viikkoa sauvojen kanssa, tai kaksi viikkoa on lääkärin ohjeen mukaan puolivaraus kipsatulla jalalla, sen jälkeen täysvaraus kivun sallimissa rajoissa.

Voin kertoa teille, että polvileikkauksestakin pääsee helpommalla kuin jalan kipsauksesta, kun pitää koikkelehtia ja hyppiä yhdellä jalalla kaikki toimensa. Polvileikkauksessa saa kuulemma varata heti jalalle, jolloin tasapaino säilyy. Olen nyt pomppiessani löytänyt vatsalihakseni, jotka ovat kipeytyneet, samoin reisilihakset ilmoittavat olemassaolostaan kuin myös olkanivelet. Jos ne lopullisesti kipeytyvät, on ihminen käänneltävä paketti lähimmäistensa tai hoitajien armoilla. Nytkin aluksi tunsin olevani täällä olevien armoilla, kun he eivät huomanneet yksinkertaisia tarpeitani, vaan saattoivat pelmahtaa ulos jättäen minut istumaan tuoliin jalka koholla, osaamatta vielä kantaa sauvojen kanssa edes tablettitietokonetta saati vesipulloa.

Huomaan, miten paljon ihminen yleensä touhuaa. Nyt joutuu pyytämään hiusharjaa, puhdasta puseroa, nöyryyttävästi pikkuhousuja, lattialle pudonnutta paitaansa, vessaan valoa, Panadolia, toista kahvikupillista, täytettyä vesipulloa, silmälasien puhdistusliinaa, naamarasvaa, milloin mitäkin kännykän latausta tai mokkulan sulkemista. On odotettava, oltava kärsivällinen. On myös harjoiteltava tasapainoa, sauvojen käyttöä, jalan varaamista, rapulle nousua, rapulta laskeutumista. Miten monitaitoinen ihmisolento onkaan huomaamattaan! Ja miten toimelias ja ahkera!

Kohta jään yksin sauvojeni kanssa, mutta olen jo keksinyt selviytymisstarategioita minulle ehdotettujen maksullisten palvelusten sijaan. En tahdo kaupungin ruokapalvelua, vaan varastot täyteen sapuskaa. Hernekeittopurkista syö ainakin kaksi päivää, näkkileipä ei vanhene, pakastimesta saa tuoretta tavaraa, kuten vaikka marjoja ja jäätelöäkin. Muutaman päivän biojätteitä voi pakastaa arkkupakastimeen, jollainen minulla on virattomana. Vie sitten kun saa varata molemmilla kintuilla. Lääkevaraston voi tarkistaa etukäteen, joten eiköhän tässä selvitä ilman ostoapuakin kolmisen viikkoa. Olen selvinnyt hengissä putkiremontistakin, jolloin koti on ollut muovitettuna ja pesukone irrotettuna. Tämmöistä jässähtänyttä härkäihmistä vaan hieman stressaavat rajoitukset normaalielämässä ja  muutokset rutiineissa.

Maailmalla on ollut hiljaista, käsittääkseni akuutteja vaaroja ei ole nyt muita kuin lähimerillä seilaava Putinin ydinohjusvene ja Postin älyttömät supistukset: tiistaisin ei kanneta enää kirjeitä, ikinä koskaan. Vain julkinen palvelu voi olla näin neuvostoliittomaista. Halutaankohan sotesta samanlaista säästöhenkistä automaattibyrokratiaa? Lisää yksityisyrittäjiä tarvitaan, ehdottomasti, ne takaavat laadun ja hyvän asiakaspalvelun.

Kun olen keskustellut Saksassa asuvan siskon kanssa, hän on ollut äimänkäkenä Suomen posti- ja pankkilaitosten töykeän asiakaspalvelun vuoksi, jota Saksassa taas pidetään liiketoiminnan lähtöperustana. Asiakasta nimenomaan pyritään palvelemaan hyvin, aina, ja kohteliaan henkilökohtaisesti. Ei puhettakaan, että pankissa ei saisi asioida päivittäin!

Pankkien karkaaminen asiakkailta on hävytöntä. Asiakas ei saa nostaa omia rahojaan tiskiltä, ei edes ulkomaalainenkaan ilman ajanvarausta, jos pankki yleensä ei ole ole lopettanut tai sulkenut kokonaan kassapalveluaan, kuten Nordea juuri teki. Mies soitti kotiin ja sanoi, että minun Nordeani sijaitseekin sitten jatkossa Harjavallassa, paikallinen lopettaa ja toimii vain yrittäjille. Nyt on mietittävänä se, mikä pankki mahtaa jatkaa seudulla. Kenties S-pankki on nykyään ainoa järkevä ja pysyvä pankki?

(Lumon valokuva Iines, lisää lumoavia kuvia sivupalkin kuvablogissani)

18.7.2017

Henkisiä harjoitteita ja fyysisiä suoritteita



Tänään olen ollut ahkera, tehnyt fyysisiä suoritteita ja hiukan henkisiä harjoitteita. Yllä on esimerkki henkisestä harjoitteesta, vuoden 1934 Aukusti Salon Alakansakoulun laskuopista, jonka löysin kirpputorilta, lempikirpputoriltani koska sieltä puuttuu se hirvittävä lapsikama ja naisten vaatteisto, joka tukkii muut kirpputorit. Toria pitää virolaisnainen, joka ei hymyile koskaan. Pidän hänestä kovasti,  sillä hänellä on tavarassa hyvä ja kosiskelematon linja ja hinta paikallaan.




Luin laskuopista sanalliset laskutehtävät läpi, ja luulenpa osanneeni kaikki. Minulla on nimittäin muistikuva, että neljännellä luokalla isä selosti minulle sanallisia tehtäviä, joissa oli kokonaislukujen tilalla murtoluvut. En pystynyt ymmärtämään niitä kovinkaan hyvin.




On hauska tarkkailla miljöötä ja yhteiskuntaa noista laskutehtävistä. Äiti leipoo 32 leipää ennen aamiaista! Sitten hän ripustaa yli 30 nenäliinaa narulle, ja pikku Erkillä on omat nenäliinat. Mäkelässä kuivatetaan porukalla kastuneita sukkia ehtoolla..

Mielenkiintoinen on kirjan esipuheen loppulausekin: "Tämän harjoituskirjan käyttäjä älköön unohtako, että laskennonopetuksessa on ilman  kirjaa tapahtuvalla päässälaskulla valtasija."  Vähän kuin nykyään, jolloin opettajia patistetaan kirjattomaan kouluun. Aukusti Salo oli varhainen edelläkävijä. - Vaan päässälaskutaito? Onko hyväksi?

Entä ulkoluku? Epäilen suuresti, että ulkoa opittava käy vahvastikin korvien kautta ja piirtyy kestomuistiin. Keneltä se on pois, jos osaa pätkiä kuin vettä vaan? Moni osaa. Esimerkiksi dementikot muistavat ikivanhoja laulujen sanoja silloin kun eivät enää muuta muista, sillä lauluja on joskus toistettu ja opittu ulkoa.  He yhtyvät lauluun, ja voivat kokea välähdyksiä menneestä tutusta, ja aivotoimintakin virkistyy.

Fyysisesti päivä on ollut raskas. Leikkasin nurmikkoa kolmesta eri paikasta mäkistä kumparemaastoa, ja siinä välissä kun lepäsin ja laskin hikeä, pesin kahdeksat mummonkalsarit, puntilla ja ilman, parit liivit, yöpaidan ja kaksi teepaitaa. Siis huom. käsin ämpärissä ja vessan altaassa.

Kesävieraita tulossa, Saksasta ja pääkaupunkiseudulta.  Muuten en evääni kötkäyttäisi, vaan juoksisin niityllä kameran kanssa. Tulee myös pieni Lumo-kissa, jolla on siniset silmät ja sininen naama. On kuulemma aika prinsessa. Luulen että ensimmäiseksi katilta on otettava luulot pois. Sitten vasta voi vähän palluttaa.



12.7.2017

Syntymäpäivät ilman juhlakalua



Juhana Aunesluoman kolumni eilisessä lehdessä on hämmentävä. Artikkeli on niin kummallinen, että se lie pantu vain maksumuurin taakse, jotta keskustelu ei röyhähdä realistiseksi.

Aunesluoma siteeraa Paavo Arhinmäkeä, joka on puhunut tummista pilvistä Euroopan ja koko maailmanrauhan yllä. Kyseessä ei ole Mustan blokin uhka  eikä Trump-vaara, vaan Eurooppaa ja Suomea vaivaava synkeä nationalismi, jonka sisällä harjoitetaan ankaraa kansankiihotusta. Valhemedioitakin on. Monikulttuurisuus on täten uhanalainen ja vaarassa "uhmakkaan kansallistunnon" vuoksi Suomessa.

Tympeän nationalismin - jota Aunesluoman mielestä väärin nimitetään isänmaallisuudeksi - lisäksi kirjoittaja perustelee suomalaisten synkeää nationalismi-asennetta Kanadan rennoilla ja ei-nationalistisilla 150-vuotisjuhlilla, jotka vietettiin ilman juhlakalua, isänmaata. Juhlien motto oli "yhdessä".  Aunesluoma tuntuukin kaipaavan samanlaisia juhlia, joissa pienen kansakunnan saavutuksilla ei hekumoida, joissa unohdetaan sodat,  identiteetti, kieli, kansallisuus, kulttuuri ja omat tavat, mennyt historia. Onhan uusia kulttuureita tilalle, monin verroin. Sydämet nyt vain auki, pelko pois, relax.

Tänäisessä lehdessä valtiotieteen tohtori Juha Martelius kysyykin Aunesluoman kirjoitukseen viitaten, kuinka paljon päivänsankarilta pitää vaatia, että Suomi - isänmaamme - kelpaa vieraaksi omiin juhliinsa. Lukiessani nyökkäilen, mutta kuitenkin mietin, olisiko tosiaan parempi, että unohtaisimme koko isänmaa-käsitteen, jos kerran siihen liittyvä myönteinen tunne onkin synkeää nationalismia. Usein saan silmiini kyyneleet, kun itsenäisyyspäivänä kuuntelen Veteraanin iltahuutoa. Nyt tiedostan, että nehän ovat tympeitä kyyneleitä. Ehkä tätä myötä herkistyminenkin lakkaa. Ja kun Tellervo heittää ruusun Manun hautaan, niin mitä sitäkään itkemään, kyseessähän on vain yksi kantasuomalainen pressapari.

Kunpa äitikin olisi tiennyt, että hän oli pikkulottana synkeä nationalisti, ja hänen sodassa kaatunut sulhonsa tympeä kiihkonationalisti. Isä vasta hirveä nationalisti olikin, aina käsi lipassa, kun tuli Porilaisten marssi. Ja äidin hautakiveenkin tuli laitettua se nationalistinen Lotta-reliefi. Saisikohan sen pois, ettei kukaan vaan ajattelisi, että me olemme siskon kanssa tympeitä nationalisteja. Ehkä jokin kansainvälinen palmuseppelreliefi tai muu suvaitsevuuden symboli? Rauhankyyhky? Äiti Teresan pää?



Lisäys myöh.

Juuri tuli lehtiin tieto, että Finnair ei vaadi  enää suomen taitoja.  – Jatkossa suomi väistyy monella alalla, sanoo henkilöstö­vuokraaja Opteam. Lentoemänniltä ja stuerteilta vaaditaan enää vain sujuva englannin kielen taito.

8.7.2017

Sananvalinnoista: poliisi otti yhteen ja nuoriso nahisteli


Kyllä minä ymmärrän, mitä Helsingin Sanomien toimittaja tahtoo sanoa, kun hän kirjoittaa, että Nuoriso nahisteli Helsingin Rautatieasemalla. Ulkomaalaistaustaiset nuorethan siellä kisailevat keskenään niin, että tarvitaan kymmenkunta poliisiautoa nuorison nujuuttelua rauhoittamaan.

Ymmärrän senkin, että samaisen lehden toimittaja kirjoittaa Hampurissa G20-kokouksen alla sattuneesta äärivasemmistolaisten anarkistien suurmielenosoituksesta  suomalaisosallistujan kuvailemana näin : "Täällä soi musiikki ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Osa ottaa tanssiaskeleita”.

Toisaalla lehti myöntää, että rajua on: "POLIISI OTTI torstai-iltana ja perjantain vastaisena yönä rajusti yhteen mielenosoittajien kanssa Hampurissa G20-kokouksen alla. Saksalaisen Spiegel-lehden mukaan poliisi keskeytti Tervetuloa helvettiin -nimen saaneen mielenosoituksen ampumalla pippurisumutetta ja käyttämällä vesitykkejä."

Miten se poliisi nyt noin mellakoi! Menee itseään telomaan, ja 160 poliisia ottaa peräti niin rajusti yhteen, että hankkii itselleen vammoja ja joutuu hoitoon. Hyvällä asiallahan siellä oltiin ja tunnelma oli mitä parhain!  Varmaan natseja ne häirikköpoliisit.

Harmi, etten enää ole työssä, kentällä opettamassa lapsille ja nuorille viestinnän koukkuja. Nyt olisi paljon uudenlaista materiaalia. Enää lukija ei voi luottaa sanojen semantiikkaan, vaan merkityksiä on kaivettava ikään kuin lauseitten alta. Sinne on kätketty piiloviestejä, vähän kuin pääsiäispupun munimia suklaamunia.

Tärkeää on havaita, kuka pannaan lauseessa subjektiksi, joka toimii, kuka objektiksi, kohteeksi jolle tehdään. Yllä poliisi on aktiivinen toimija, joka ottaa yhteen ja joka keskeyttää jotakin, objekti jää passiiviseksi kohteeksi jolle tapahtuu. Hyvä lauseopillinen keino rakentaa piilomerkityksiä.

On myös kiinnitettävä huomiota siihen, mitä toimittaja ei sano, mutta mikä leijuu ilmassa vastausta odottavana latauksena, joka voi räjähtää, jos sen sanoo ääneen. Tarkkana on oltava myös opetushallituksen uusien ohjeiden kanssa, jotka ohjaavat oppilasta valmiiseen näkemykseen muuttuvasta maailmantilanteesta. Pirkkalan moniste on kerrattava joka vuosiluokan kanssa: mikä se oli, mitä se tavoitteli, mihin se johti ja miksi se haudattiin. Ja miten meitä nyt naurattaa ne videot kokeilusta ja ne Areenan opetusvideot pimpistä ja pippelistä. Ja niistä tekorempseistä aikuisista, jotka oikeasti näyttivät pyhäkoulutädiltä ja sedältä.

*

Vaan nythän me elämme kesän parasta aikaa, sydänsuvea. Kukkaset ovat hehkeimmillään, marjat ja sienet tuloillaan, linnunpoikaset lentävimmillään, mökin ikkunat tömähtelevät, kun pienokaiset törmäilevät niihin. Yhden hieman haikean havainnon tein eilen. Lintujen äänet alkavat hiljetä, riemukas liverrys on laannut satunnaiseksi luritukseksi. Kaksi viikkoa vielä yksin mökillä, sitten saapuu sukulaisia, perhettä. Nyt on nautittava, vaikka toki odotan rakkaimpia ihmisiäni.

Kuuntelen hiljaisuutta. Eilen puhelin häiriköi, se helvetinkone. Nuori leski soitteli kotikaupungistani kolme kertaa, en vastannut, sillä hän puhuu tunnin puheluja, ikäviä haukkumisia naapureista. Yksi naisihminen lähetti tekstareita Kanarialta kello kaksi yöllä, yksi naapuri pyysi iltaterassille juuri kun olin pukenut yöpaidan ylle kello yhdeksän ja yksi lähetteli kissankuvia pienin väliajoin. Ihanaa, että he ovat, mutta voi miten rakastankaan omaa rauhaani mökillä, missä oravan pikkujalat tömistelevät katolla päivällä ja yöllä. Puhelimen ääni menee selkäytimeeni kuin pieni sähköisku.


3.7.2017

Menkää köyhät luontoon!





Menkää köyhät ihmiset luontoon ja ottakaa suurennuslasi mukaan. Samalla voitte poltella sillä vaikka naapurin isännän ökyriihen, jos se toisi sielullenne autuuden.

Kun en jaksa tätä köyhien rutinaa. Lehdessä itkee äiti sitä, kun saa hädin tuskin eskimopuikon ostettua lapselleen, ja rikkaat vetelevät vieressä supertuutteja nonparelli- ja tsinuskihöysteellä. Eikä sitä älypuhelintakaan saa lapsille, joita on siunaantunut viisi eri isille.

Mikä teitä yyhoot vaivaa, kun viitsitte rutista siitä, että ette saa itsellenne elintasoa, jolla voisi kuluttaa huolettomasti? Mikä pisti teidät alkamaan sen lapsenteon alle kaksikymppisenä, kun peruskoulu oli hädin tuskin päättynyt? Miksi ette panneet jalkojanne edes hetkeksi ristiin, purreet huulianne verille ja menneet kouluun oppimaan ammattia tai lukemaan itsenne vaikka lääkäreiksi - Suomessahan on ilmainen koulutus ja tie auki kaikille niin pitkälle kuin persettä riittää. Mieluummin tulisi sijoittaa se kovalle työtuolille kuin punkan pohjalle jonkun vastuuttoman vellihousun höylättäväksi.

Minulla on seinänaapurina yli viisikymppinen inkerikko, pietarinvenäläinen nainen. Sanottakoon häntä tässä vaikka Irinaksi. Hän on joutumassa työttömäksi yrityksestä, jossa on hoitanut Venäjän-vientiä. Työtunnit on siirretty kotiin ja niitä on vähennetty.

Mitä tekee Irina? Itkeekö hän,  alkaako marista työantajien ahneutta? Ei, hän ei valita palkan pienuutta, vaan etsiytyy iltatöihin opettamaan venäjää ryhmille. Siinä sivussa hän ilmoittautuu luokanopettajan monimuotokoulutukseen kaukana sijaitsevaan isoon kaupunkiin, ja arvatkaapas mitä. Hän valmistuu ensi keväänä! Olisi ollut helppo tie heittäytyä avustettavaksi, mutta aina jokin tie löytyy, sanoo Irina ja painaa menemään punaläiskät poskilla. Ihana Irina. Hänen sukunsa kulttuuritausta on kuulkaapas, arvoisat lukijat ja mahdolliset kommentoijat, fiinimpi kuin yhdenkään teistä, tai meistä. Tiedän, koska olen lukenut hänen sukunsa tarinan kirjasta.

Irina haistatti siis pitkät sossun tuille, uhrasi vapaa-aikansa ja kaiken ylimääräisen taloudestaan. Olen vakuuttunut siitä, että tuolla tarmolla Irina löytää itsensä vielä ohjaamassa kirkassilmiä pärjäämään elämässä ja olemaan rutisematta. Aina on jokin tie,  ikäkään ei ole syy uhriutua tukiautomaatille.

Kyse on paljolti ihmisen omista elämänvalinnoista, valitettavasti myös varhaisista. Koulutus on enemmän kuin tärkeää, koulua pitää arvostaa enemmän kuin nyt tehdään. Yhtäkään nuorta ei saisi päästää vetämään lonkkaa suoraan koulusta tai ajautumaan varhaisiin lapsentekiäisiin ja tukien käyttöön.

Osoitan tässä kohdin sormella myös vanhempia. Asenteiden koulua ja opettajia kohtaan toivoisi olevan myönteisiä ja opettajan työtä tukevaa ja jopa kunnioittavaa. Se on kuin panisi rahaa pankkiin lapsen tulevaisuuden hyväksi.  Jokainen opettajien haukkuminen ja arvosteleminen kotona heikentää lapsen koulutietä ja elämässä menestymistä.

Ja lopuksi: vaaditaanko lapselta tarpeeksi? Vaatiiko ylipäänsä koulukaan oppilailta jämäkkää otetta opintoihin ja tehtävien suorittamiseen ja opettajan arvostamiseen työnantajana ja ohjaajana? Vai meneekö energia siihen kun mietitään, miten lapsukaiset viihtyisivät parhaiten koulussa ja miten opettaja olisi mahdollisimman näkymätön? Lisää sohvia, digiä, kuulokkeita ja kuvia, vähemmän tekstiä ja kirjoja? Mistä yhteiskuntaamme on tullut tämä älytön hyysäyksen ja paapomisen kulttuuri?

(Valokuva Iines)

30.6.2017

Kesäpäiväkirja-ajatuksia täältä landelta


Olenpa huisin iloinen, että se Rautatientorin toinenkin leiri puretaan. Olen hämmästynyt vain siitä, että syyksi mainitaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaaminen. Niin kuin sitä ei olisi ennen huomattu. Jatkossa torilla ei leiriydytä poliisipäällikön mukaan.

Oikeuksiensa perääjäleirihän on toki jo saanut viestinsä perille, eikä oikeutta noudattavilla viranomaisilla voi olla edes mahdollisuutta taipua ryhmän vaatimusten mukaan.

Kovin tyytyväisiä on oltu siihen, että poliisi hajotti alkuun vain toisen ryhmän leirin jollain verukkeella, josta ei taida olla edes näyttöä. Mitään ei ole perästä kuulunut "poliisi tutkii" - kommentin jälkeen.  Minä en jaksa tässä nyt sanoa sitä nahkaani pelastavaa selitystä, että juu, rasismi on kyllä tuomittavaa. Voitte täyttää tämän kohdan miten tahdotte, arvoisat lukijat ja mahdolliset kommentoijat.

Minua on aina kylmännyt se havainto, että kovaa ja tuomitsevaa puhetta tulee myös sieltä suunnalta, jossa pitäisi olla suvaitsevimmat ja maan parhaat voimat, älymystö ja taiteilijasto. En usko sellaiseen suvaitsevuuteen! Kova puhe satuttaa myös sanojaansa. Ei kärpäseltäkään saa repiä siipiä!

Semmoinen hyvä puhe on joskus silkkaa teeskentelyä. Voisin jopa uskoa, että löytyy valioihmisiä, jotka pitävät sisimmässään tummia ihmisiä itseään alempina olentoina, joita he hallitsevat kiittämällä. Tunnetteko termiä "kiitäen tai kunnioittaen alistettu"? Jos tummaihoisia pidetään arvossa, heiltä myös vaaditaan jotakin, eikä lespata ja lepsuilla kuin kissanpojille. Ovathan he täyspäisiä ja yhtä arvokkaita kuin me itse olemme.

Muistakaat aina se kehitysvammainen poika Sisko ja veli -sarjassa, jolle hyvät ihmiset eivät usdkaltaneet nauraa sarjassa ja joka sanoi lehdistölle myöhemmin, että vasta sitten kun hänellekin nauretaan päin naamaa, hän on samanarvoinen kuin terveet ihmiset. Tämä kaikille hyville ihmisille, jotka suhtautuvat autettaviinsa kuin potilaisiin. Suvaitseminen on semanttisesti alaspäin suuntautuvaa toimintaa.

Kuten huomaatte, arvoisat lukijat, yhteiskunnallinen eetos ja paatos kulkeutuvat kepeästi tänne kesäpaikkaankin, vaikka täällä on runsaasti rauhoittavia elementtejä. En oikein ymmärrä semmoista, että reaalinen maailma ei tupsahtaisi  ihmisen mieleen hänen tuijottaessaan sittisontiaisen kiipeilyä heinänkortta ylöspäin tai kukkahämähäkin ovelaa saalistustapaa: ensin värjäydytään kukan väriseksi ja sitten isketään kukanvärisenä viattoman uhriin ja truiskautetaan myrkyt tämän niskaan. Kyllä siinä maailmankin pahat tulee väistämättä mieleen.

Nyt tässä rannikolla tulee puuskittain kovaa, mutta itäkoillistuuli on lämmin, yli 20 astetta meren puolella. Kirjosiepon poikaset harjoittelevat taitolentoa ja istuvat pulleina omenapuun oksilla emonsa ruokittavina. Sen päiväinen sirkutus.

Poikaies kävi kaatamassa rajaltamme kuivan kuusen. Mies on varattu. Laiha ja hiljainen kirjanpitäjä vei hänet nenäni edestä. Eivät auttaneet pikkuhousut pyykkinarulla, vaikka ne hulmusivat houkuttavasti merituulessa suoraan poikamiehen ikkunaan päin.

(Valokuva Iines)


23.6.2017

Vähän juhannuskuvia ja runonen





Minun rantatieni varrella
ei kasva pääoma 
ei lisäänny varanto.
Vaan lahoo puu, tuulen katkoma, salaman iskemä
niille sijoilleen.


Sille minä en mitään mahda
että sinä konemies niistät maantienvarren 
kissankellot ja puna-apilat.
Onhan sänki siistimpi.

Vaan minulla on mahti sanoa.
Älä perkele tule tänne moottorisahoinesi
kaatamaan yhtään puuta.
Tai tehotrimmereinesi
raivaamaan pusikkoa.




Sillä.
Täällä pesii pajulintu
lehvillä kultakärsäkäs,
rungossa huhkii kirjanpainaja  ja kannossa sarvijaakko.
Tiellä käy rampa kauris, kapinen kettukin,
ei kaikkien pidä olla täydellisiä tai terveitä saadakseen elää.
Maan pinnassa  madellaan ja 
maan alla elämöi samettipintainen myyrä.

On kuulkaapas kiva olla omistaja.
Minun lintuni, minun puuni,
kapinen kettuni
ja kaikki se biosfääri!
Yksikään kaupungin  vihreä suunnittelija
ei voi suunnitella tähän kivitaloaluetta, koska on huutava tarve!
Minulla on mahti, omistajan mahti!

Kannatan omistajuuttani yli kaupungin haltuunoton.
Ei se mene niin, että sosialisoitu pääoma on
kirjanpainajalle ja sarvijaakolle hyväksi,
uunilinnulle upea
pajulinnulle paras,
kyylle kyllin hyvä.
Ihmisen paras on eläimen kuolema, onhan se nähty.


Hyvää juhannusta kaikille ihmisille!
Maallisille ja maattomille.




(Valokuvat rantatieltä, Iines)

14.6.2017

Rottavaarasta Rauman seudulla



Terrorismin uhka Suomessa on kohonnut, sanoo Supon päällikkö Antti Pelttari televisiossa. - Meillä on Suomessa henkilöitä, joilla on terroristisia suunnitelmia, lisää samainen korkea henkilö.

En oikein ymmärrä. Miksi tällainen asia todetaan tyynesti ja tumput suorina? Miksi ei sanota, että Suomi on ryhtynyt toimenpiteisiin rikollisia vastaan.  Eikö terroristisen teon suunnittelu olekaan rikos? Kulkevatko nämä murhasuunnittelijat vapaina kaduillamme syöden leipäämme?

Ja kuka muu se terroristisen teon suunnittelija voisi olla kuin meidät vääräuskoisiksi tuomitseva? En äkkipäätä muista nyt terroritekoa, jonka tekijällä olisi ollut muu motiivi. Ja älkää kiltit vetäkö tähän nyt Breivikiä. Tyypillähän on psykopaatin paperit.  

- Ei ole puhdasta uskontoa, on vain tulkintoja uskonnosta. Näin sanoi toimittaja Markku Putkonen pari päivää sitten HS:ssa, ja niin olen itsekin täällä sanonut eräälle kommentoijalle, joka sanoi, että islam on rauhan uskonto. Ei uskontoa ole ilman ihmisiä, ja oikeasti uskonto elää vain mielissä, ei kansien välissä. 

Mutta siis, vaikka täällä mökillä ei keinutuolissa istujalle suurta terrorin uhkaa olekaan, niin monille muille se uhka on, etenkin kaupungeissa, vaikkapa jo Rauman viehättävässä merikaupungissa.

Suurin konkreettinen uhka täällä länsirannikolla ovat nyt kuitenkin rotat, Rattus. Nimittäin näin sellaisen puuliiterissä, katon rajassa hirrenpään päällä. Paksu häntä, pullea vartalo, tuijotti minua röyhkeästi, ennen kuin hilpaisi raosta ulos ja seinää pitkin alas. Toisella korvalla kuulin alueuutisista, että Rauman seudulla rotat ovat lisääntyneet hurjasti. Totta, täällä niitä on.  Ja parhaassa tapauksessa liiterissä on rotanpesä ja vikisevät vaaleanpunaiset poikaset. 

Aamulla kävin hermoratahieronnassa  naapurikylässä. Otan muutaman kerran sarjan, lähinnä niskajumeihin ja nivelarkuuteen. Kenties minulla on fibromyalgia, epäili yksi lääkäri. Tai oikeastaan minä epäilin, lääkäri tunnusteli tietyt pisteet ja sanoi, että todennäköisesti. Hermoratahieronta pohjautuu kiinalaiseen parannustaitoon ja siinä avataan ihmisen hermoradat pitkin ja poikin. Hoito on miellyttävää, rentouttavaa, mutta tietyt pisteet ovat arkoja. Ihmistä vatkataan kaksi tuntia edestä ja takaa.

Minusta poistuvat kuulemma hoidon aikana kaikki kuona-aineet, ja koko elimistö puhdistuu, hermoradat aukeavat. Maltan tuskin odottaa, olen sitoutunut makaamaan lavetilla juuri niin kuin käsketään, uskon hoitoon. Ensimmäinen hoito oli hyvä, vaikka hieroja puhui koko ajan suvustaan. Ynähtelin sopivin väliajoin.

Ja kunpa meiltä siis poistuisi myös se kuona, jonka Supo tietää suunnittelevan terrori-iskua Suomeen. Miten joku tänne tullut ja hyvin vastaanotettu kehtaa tulla tänne viha silmissään ja murha mielessään? Minä panisin tyypin nopealla niska-persotteella pakkolennolla takaisin tulomaahansa tai sitten vankilaan vedelle ja leivälle, ruisleivälle. Minusta tänne pelastetun harkittu rikos uutta kotimaataan kohtaan nyt vain on suurempi kuin jonkun suomalaisen reppanan suunnittelema ryöstö Mäntässä.

(Valokuva Iines 14.6).

7.6.2017

Hieman eriarvoisuudesta





Minulla on huono omatunto, ja tunnen itseni syylliseksi. Professori Heikki Hiilamo nimittäin katsoi minua eilen  suoraan silmiin ja sanoi uutisissa, että eriarvoisuus Suomessa on lisääntynyt.  Tämänhän täytyy merkitä sitä, että hyvin toimeentulevia on entistä enemmän, samoin huonosti toimeentulevia. 

Minä voin hyvin, olen siis syypää. Minulla on hyvä eläke ja velkaa autosta vain vähän. Säästämäänkin olen mennyt ahneuksissani. Ja peräti turhamaisuuksiin, terassin ja takapihan aitojen uusimiseen! Jos olisin ajattelevampi, vanhat välttäisivät ja voisin lahjoittaa pari tuhatta kuilun toisella puolella oleville.

Mitä me olemme siis menneet tekemään? Vieneet leivän lapsen suusta, työntäneet köyhät leipäjonoihin, ajaneet ahneuksissamme kuolemaantuomitut pois maastamme. Elämme yltäkylläisyydessä emmekä näe köyhän ahdinkoa. 



Vaan onneksi professori Hiilamolla on viisi verotuksellista keinoa torjua eriarvoistumista ja siirtää varoja suoraan meiltä hävyttömiltä köyhille. Ensinnäkin perintöveroa tulee korottaa. Luvassa olisikin ollut jättipotteja Osku Pajamäen sukupolvelle, kun suuret ikäluokat kupsahtavat kuopattaviksi, vaan taitaa Osku siis edelleen jäädä tappiolle. Tämä ahne kermapyllypolvihan pääsi veloistaan kuin koira karvoistaan ja on säilönyt tileilleen rahaa, se omistaa asuntoja ja kesämökkejä, autokin on monella. On hyvä, että valtio tulee väliin ja siirtää varallisuutta kuilun yli. Näin tilit vähän tasaantuvat.




Lisäksi professori ehdottaa paitsi meidän ahneitten ja eritoten rikkaitten verojen nostoa, köyhempien verojen laskua. Itse uskon tällä olevan merkittävä rooli kuilun kaventamisessa, samoin kiinteistöveron nostolla. Minä maksan parista ränsistyneestö  punaröttelöstä nelisensataa euroa vuodessa, ja sopiihan sitä nostaa, etenkin kun en aio rakentaa uutta jätevesisysteemiä vanhan sakokaivon tilalle, vaikka poliisi tulisi sanomaan.  Jos ehtii vihapuheen vahdinnaltaan.

Muutakin Hiilamo ehdotti, mm. lapsilisien verollepanoa, mutta siis näillä jo kurotaan kuilua umpeen niin että heilahtaa. Minä ehdotan, että Suomen juhlavuonna tehtäisiin semmoinen päätös, että tuo kuilu ihmisten vaurauden välillä kurotaan kokonaan umpeen, vähän kuin maaston mukaankin. Suomihan on aikamoista tasamaata. Meillä ei ole kovasti laaksoja ja kukkuloita, ainakaan täällä Satakunnassa. 

Ja lopuksi,  kuvitelkaa. Minä isorikas menin maksamaan osani alla olevasta sinisilmästä, kun se koirakin kuoli. Rotukissa, ragdoll, mikä turhuus! Pitäisikö nyt tuntea tästä syyllisyyttä? Kyllä, pitäisi, ainakin puolalaisen taiteilijan piirrosten mukaan. Voisi olla, että kissasta saisi ruokaa lapsille. Tai sillä kissan rahalla saisi monta sataa riisiateriaa. 


 

(Maalaukset Pawel Koczynski)                                                                                      

2.6.2017

Kun Herakleitos itkee, Demokritos nauraa

 

Kuvassa Herakleitos itkee, Demokritos nauraa. Heputhan ovat antiikin kreikkalaisia filosofeja, esisokraatikkoja. Toinen näkee kaiken virtaamassa ja uskoo muutokseen, toinen pilkkoo muutoksenkin osiin, atomeihin ja sanoi, että siinä se on ja pysyy, aine.     
                                                                          
Maailma onkin vastakohtien paikka. Jos ei ole pahaa, ei ole hyvääkään. Jos ei ole surua, ei ole iloakaan. Jos ei ole onnettomia, ei ole onnellisiakaan. Jos ei ole suvakkia, ei ole rajakkia. Jos ei ole menetystä, ei ole saavutusta. Ja vielä tämä kaikki toisinpäin, kääntäen. Jos ei ole hyvää, ei ole pahaakaan jne.  Näin ollen sanon heti kärkeen, että onnea ei voi saavuttaa eikä ihminen ole hyvä. Yhtä ei voi sitoa, toista päästää menemään. Kyllä ne molemmat tulevat sinunkin luoksesi, vuorollaan.

Vaan syventykäämme hetkeksi onnellisuuteen, onhan nyt kevät, touon aika, toivon aika, lemmen ajaksikin sanottu. Tosin hedonistinen ihminen on tehnyt elämästään alati jatkuvan kevään eikä tahdo suvaita minkäänlaisia laskuja tai alhoja omassa ainutlaatuisessa elämässään.  On vain nousu suveen. 

Saatamme olla nimittäin  ajoittaisesta itsemurha-alttiudestamme huolimatta varsin onnellinen kansa. Jokin tutkimustietokin hiljakkoin vahvisti, että Suomi on Euroopan onnellisin maa, Tanskan rinnalla.  Ja onhan meillä erityinen professorikin tätä päämäärää varten, onnellisuusprofessori Markku Ojanen. Ojanen on noussut koulukiusatusta yksinhuoltajaäidin lapsesta menestykseen eli julkisuuteen.

Ojanen arvostaa yksinäisyyttä ja kavahtaa kauppakeskuksia ja hälinää. Tekisi mieleni voihkaista onnesta: oi miten allekirjoitan!  Ojasen mukaan onnellisuus on tila, jossa ihminen ei haikaile men­nei­syyt­tä eikä odota parempaa tulevaisuutta vaan iloitsee siitä, mitä juuri nyt on.  Kyllä Ojanen, juuri tällaisen mielentilan saavutan luonnossa liikkuessani, kuvatessani eläimiä, näätää, peukaloista, hömötiaista, ei kuitenkaan mielellään sini- eikä talitiaista, koska niitä hyppii joka oksalla. Pyrstötiainen käy, samoin töyhtö. 

Minusta onni on sitä, kun unohtaa itsensä, kun ei muista että on olemassa. Ei tarvita varsinaista flow-tilaa, mutta käy sekin tähän raamiin. Joskus kirjoitin blogiini, että onni on extreme-laji, jota mitä todennäköisimmin saa kohta ostaa konkreettisessa muodossa laitteena, jonka voi kytkeä piuhoilla päähänsä. En oikeastaan epäile tätä vieläkään, sillä niin tavoiteltua onni on, että sitä myydään monen ostoksen kylkiäisenä kaupasta ja markkinamiehiltä. 

 Vaan mitä sanoi L. Onervakin? Onko onni mahdollista saavuttaa?

Oikea onni
on ihmisen vasta, 
koska hän laannut
helyä onnen
on tavoittamasta.

Nykyään joka paikassa lukee vinkkejä onnen saavuttamiseksi. Onnellisuusprofessorin  lailla en oikein usko niihin, onni ei tule metodin kautta, rauha ei tule hiljaisuusretriitillä eikä Valamossakaan, välttämättä. Voi se toki tullakin, mutta ei se silloin Valamosta johdu, vaan sinusta itsestäsi ja suhteestasi asioihin. 

(Fresko vuodelta 1477, Donato Bramante)

27.5.2017

Mitä jää jäljelle, kun poistamme humbuugin?



Edellisessä keskustelussa muutama kommentoija arvosteli piispa Eero Huovisen ruumiinsiunaamissanoja presidentti Koiviston hautajaistilaisuudessa: "- - maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä". Sanoja pidettiin jäänteenä, vanhentuneena ilmaisultaan ja sisällöltään. Humbuugia, sanoi muuan.

Ajatus uskonnon ja muun epätoden humbuugin merkityksestä yhteiskunnalle on erityisen merkittävää tänä päivänä kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että meillä on monikulttuurisuuden myötä myös uusia suuruskontoja, joiden harjoituspaikoista kiistellään julkisuudessa. On myös tunnettua, että muslimit ovat usein hartaasti ja vakavasti  uskontoonsa suhtautuvia. Miten suhtaudumme islamiin, jos ja kun se aiheuttaa konflikteja yhteiskunnassamme? Sanommeko siitäkin julkisesti ääneen: humbuugia vai koetammeko selittää sen kulttuurisena piirteenä, perinteenä? Voisivatko Huovisen sanatkin olla saman kaavan mukaan vain perinnettä?

Toiseksi asia on merkittävä Suomen koulutusleikkausten vuoksi: meillä ollaan leikkaamassa koulutuksesta jättimäistä lohkoa hiljaisuudessa. Toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta ollaan viemässä lähiopetusta pois sen osalta, minkä opetushallitus ilmeisesti laskee humbuugiksi. Yleissivistävä opetus saa väistyä, tulevat duunarit ja merkonomit eivät tarvitse äidinkielen, vieraiden kielten ja esimerkiksi yhteiskuntatalouden opetusta. Tärkeää on vain se, mitä tehdään fyysisesti työpaikoilla, eli opetusta ollaan hiljaissuudessa siirtämässä yrityksiin, pois kouluilta. Lukionkin voi tulevaisuudessa läpäistä ilman ainuttakaan historian kurssia.

Eli jos poistamme kaiken mikä ei ole totta tai välittömästi tarpeellista, mitä meille jää jäljelle? 

Mitä jää, jos poistamme uskonnon? Sen myötä meille tuli lukutaito, sivistys, eettiset ihmiskunnioituksen ja täten myös tasa-arvon normit. Mitä jää, jos poistamme historian, taiteet, teoriat? Mitä jää, jos poistamme yleissivistyksen viimeisetkin rippeet? Mitä jää, jos poistamme perinteet, virret, liturgiat, sotilaalliset menot, historian tuntemuksen? 

Itse ajattelen lievällä kauhulla sitä, minkälaisia opiskelijoita olen itse päästänyt käsistäni työelämään yrityksiä perustamaan. Ah sitä armovitosten määrää. Toki niitä kiitettäviäkin tuli, mutta jostain syystä nämä armovitoset hääräävät nyt yrityksissä erilaisissa tehtävissä, osa peräti johtajina. Onnea vaan yrittäjille, armovitosille, vaativassa koulutustyössä! 

Ja itse koin Koiviston hautajaisseremoniat kauniiksi, liikuttaviksi, ja niissä oli jotakin muutakin suurta kuin Koiviston persoona ja karisma. Minä löysin tilaisuudesta jo kauan  kateissa olevan hyvän isänmaallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen, jonka nimenomaan perinteet saivat aikaiseksi. Ei globaalisuus kai ole este pienen maan vahvalle itsetunnolle ja menneen kunnioittamiselle?

(Maalaus Hugo Simberg)