Se on hidasta, kun junaa käännetään

Maryam Namazie, junankääntäjä

Tiesittekö sen, että Britanniassa on kaksi virallisesti hyväksyttyä  oikeutta, toinen toisia ja toinen toisia varten? Eli laki ei ole sama kaikille kansalaisille. Toisen lain mukaan tiettyä ihmisryhmää saa sortaa.
- Älkää surko, en minäkään tiennyt, ennen kuin annoin Helsingin Sanomien ja Maryam Namazien kertoa asian minulle.

En voi kieltää hämmästyneeni, suorastaan ällistyneeni Britannian oikeudenkäyttötapaa. Siellä toimii nimittäin moskeijoissa musliminaisia varten erillinen sharia-tuomioistuin. Miehet eivät tätä istuinta juurikaan tarvitse, sillä Koraaniin ja islamiin nojaava tuomioistuin on jo valmiiksi miehen puolella. Mies saa avioeron ilmoituksella, etuoikeuden lasten huollossa ja todistajana sekä perinnöissä, ja puolisoitten lukumäärässä, vaikka olisi täysverinen roisto.

Vaan nyt pääministeri Theresa Maykin alkaa heräillä ja on käynnistänyt selvityksen sharia-istuimista. Hienoa, naiset naisten asialla, muualla, ei meillä, jossa naiset ovat hiljaa musliminaisen orjuutuksista.

Li ja Ville! Ja Paavokin! Lukekaa Maryam Namaziesta. Lukekaaa brittien oikeusistumista.  Ja varmaan luettekin, olettehan poliitikkoja ja mielellänne edistyksellisiä. Mitä edistyksellistä on tukea keskiaikaista naisten orjalaitosta? Hiljaa oleminen on tukemista, koska muissa maahanmuuttoasioissa kyllä avaatte suunne. Katseet kohdistuvat nyt siis teihin. Ja ennen kaikkea - kun tuette suurmoskeijan rakentamista Helsinkiin, katsokaa nyt  sen verran, että sen sisälle ei muodosteta laillista eikä laitonta sharia-oikeusistuinta Britannian tapaan.

Helsingin Sanomissakin on jo alettu kääntää junaa takaisin pääraiteelle. Kiitos, Hesari! Tämä on toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun lehti kirjoittaa puolueetonta tekstiä vailla lukijan manipulointia. Se toinen ansiokas juttu oli laaja artikkeli lelusalakuljettaja Rami Adhamista.

Vaan nyt tämän blogikirjoituksen sankariin, Maryam Namazieen, ihmisoikeusaktivistiin, joka toimii salaisissa tiloissa Britanniassa tukijoittensa kanssa.

Namazie kertoo järkyttyneensä siitä, että sama brutaali sharia-systeemi, joka on vallassa Iranissa, on voimassa myös Britanniassa, hallituksen hiljaisesti hyväksymänä. Sharian on toivottu jarruttavan väkivaltaisen islamismin leviämistä. Toive on ollut Namazien mielestä naiivi, sillä  sharia-istuin vain vahvistaa islamia ja uhraa ensimmäisenä naiset.

Namazien organisoima järjestö tukee uskontonsa hylänneitä entisiä muslimeita. Järjestö vastustaa myös kulttuurirelativismia  eli vaikkapa sitä, että musliminaisen alisteinen osa hyväksytään osana muslimikulttuuria. Yleensäkään ei ole poliittisesti korrektia puhua islamin ongelmista.

Miten tuttua Suomessa! Meillähän islamin ja yleensä pelkän maahanmuuton arvioinnistakin napsahtaa rasistin, islamofoobikon, äärioikeistolaisen ja/tai lukutaidottoman amislaisen leima otsaan alta aikayksikön. Epäilijältä riistetään ihmisarvo. Maan ylisuvaitsevaisto on ryöstänyt itselleen hyvän ihmisen arvon sulkemalla muilta oven keskusteluun. Olen vakuuttunut siitä, että jos Jeesus ilmestyisi nyt keskuuteemme, hän ei valitsisi viereensä itseään suvaitsevaiseksi nimeävää hyväntekijää.

Lopuksi haluaisin ojentaa kotoisille feministeillemme seuraavat Maryam Namazien lausahdukset ja ajatukset. Kätkekää seuraavat sanat sydämeenne ja tutkiskelkaa niitä tarkoin:

Sharia-oikeudet kieltämällä hallitus voisi näyttää, että se on naisten puolella. Hallitus voisi myös kieltää täyshunnut eli burkan ja ja niqabin.On valtion ja koulujen tehtävä suojella lapsia vanhempien uskonnolliselta hyväksikäytöltä.

Tekstilähde HS 24.10.2016

Kulttuurimarxismin riemulaulu

Albert Edelfelt, Sisäkuva poikien* työkodista Helsingissä vuodelta 1885

Tietolähde opettaa, että käsite kulttuurimarxismi on substantiivi, joka tarkoittaa sosiaaliseen konstruktionismiin perustuvaa vasemmistolaista ideologiaa, jossa perinteistä kulttuuria pidetään eriarvoisuuden pääsyynä länsimaissa. Määritelmä väittää lisäksi, että kieltä ja sanojen merkityksiä muovaamalla voidaan luoda liberaali yhteiskunta, jossa ihmiset ovat luopuneet eriarvoisuutta luovista ja ylläpitävistä elementeistä.

Kirkas lamppu syttyy otsalohkossani. Tästäkö on kyse, kun opetushallituksen propellit ovat seisahtaneet ja kana on muninut? Koulujen tulee nimittäin ensi vuonna luopua tyttö- ja poikasanojen käytöstä! Sukupuolia ei saa korostaa eikä erotella. Lapsihenkilöitä on kutsuttava etunimillä.

Loistavaa! Taas yksi erottava kuilu poistuu ja onni ja tasa-arvo astuu jättiaskelen eteenpäin. Ihan alkaa itkettää. Ilosta, luulen. Näin ne muurit murtuvat, ja koulu muuttuu yhdeksi suureksi tasaisen arvon kentäksi. Ei enää sukupuolia, vaan samanarvoisia lapsihenkilöitä, ei älykkyyskuilua, ei kilttejä kympin tyttöjä, ei villejä poikia. Kaikki oppivat iloiten kaiken, ei eritasoryhmiä, ei tarkkailuluokkia, ei rangaistuksia, ei läksyjä, ei arvosanoja, tulevaisuuden visioissa ei enää kirjoja eikä vältämättä koulurakennustakaan! Metsä on kotimme, taivas kattomme kuin suomalaisen kansanlaulun paimenhenkilöllä**, voimme siellä palvella mitä opetushallitus viisaudessaan määrää.

Vai olisiko asiallisempaa soittaa Kansainvälistä kuin jotakin Immi Hellenin kansanlaulua? Olisi, vastaa opetushallitus. Soitetaan siis Kansainvälinen, sillä onhan se sykähdyttävä, oikeasti. Tunnen väristyksiä aina sitä kuunnellessani. Etenkin Kaisa Korhosen kovennettua.

Hallelujaa siis kulttuurimarxismi. Alan oivaltaa elämän syviä perusteita. Kukaan ei ole toistaan viisaampi, parempi, rikkaampi;  ainakaan lapsihenkilö ei saa erottua millään tavoin muista lapsihenkilöistä, sillä hänelle voi muutoin tulla paha mieli. Kaikilla on oltava kaikki samoin. Samanlaiset ja jopa samanmerkkiset lenkkarit ja samanlainen koulupuku. Kikkelit piiloon ja pimsloorat piukkaan. Kaikille samanlainen haalari.

Ja opetushallitus, loistavaa työtä näinä päivinä, jolloin maa kuohuu opettajien työpaikkakiusaamisesta. Muka. Olisivat aikuisia vaan, ja hillitkööt hermonsa.  Näin neuvoo opetushallituksen virkahenkilö Nina Lahtinen. Ei kasvava nuori kestä aikuisen horjuvuutta. Niin samaa mieltä. Nuoret ovat minuutensa kanssa vielä hukassa. Annetaan niiden nyt vain etsiä sitä kännyköistään.

Ja Helsingin Sanomien tuoreen kolumninkin mukaan nuorilla nyt vaan on vielä hieman kehittymätön aivotoimintasysteemi. Siellä ailahtelee kovasti, ja siinä tulee vähän pulpahdeltua ja latailtua sitä sun tätä. Ettäs tiedätte, opettajat.

Mutta muistakaa tärkein: älkää puhuko enää tytöistä ja pojista, älkää myöskään nimismiehistä tai lakimiehistä, vaan keksikää kiertoilmaisuja. Eufemismeja kehiin! Kuka keksii parhaan, saa palkinnon. Ennen kaikkea, olkaa aikuisia, kun nuori etsii minuuttaan!



(* OPH:n mukaan: Sisäkuva Toivon, Paavon, Arvidin, Kainon, Emanuelin, Aleksin ja Miihkalin työkodista Helsingissä vuonna 1885;

** Laulu Paimenpojasta, Immi Hellen. )

Keppijumppaa ja totisia timpureita

Huomaan niskan jäykistyvän, kun kyyhötän täällä muovilla eristetyssä huoneessa kuulonsuojaimet korvilla työmiesten vallattua kulkuväylät ja yläkerran. Porakone laulaa, lihakset sävähtävät tiukoiksi säikeiksi, kun on muutenkin ääniherkkä. Kohta varmaan tippuu katto niskaan.

Vaan keppijumppa auttaa, ei tarvita Mobilatia, ei hierontaa. Keppiä ylös ja niskan taakse, kymmenen kertaa kutakin liikettä, monta kertaa päivässä. Lihakset rentoutuvat ja olo helpottuu.

Huomaan myös, että tämä remontti ei herätä minussa intohimoisia tunteita, enkä tarkoita nyt vain perinteistä kuviota raavaan työmiehen muhkeista hartioista ja väreilevistä reisilihaksista. Vaan siis tarkoitan enemmän uteliaisuutta, kiihtymystä siitä, että huusholli on täynnä vieraita ihmisiä, jotka kulkevat jutellen, keskenään herjaa heittäen ylös alas portaissa, täyttävät ilmanalan poraamisen, sahaamisen, murskaamisen, kirskahtelun ja helvetillisen imuroinnin valtaamilla äänillä. Yleensä semmoinen kiihdyttää hermostoa ja pingottaa sen väreileväksi, odottavaksi. Nyt olen lähinnä tylsistynyt. Meneekö tämä remontti nyt ohi ilman minun tuntemuksiani, ilman että saan huvittua tahikka inspiroitua elämän ulottuvuuksista?

Kaiken pilaa nainen, Huugon nainen. Kaunis kuin mikä, mutta ynseänsorttinen. Niittaa seinäpahveja kuin vimmattu, mutta ei puhu kenellekään mitään, paitsi Huugolle, miehelleen, puljun johtajalle. Ilmassa ei leiju sitä kepeää leikinlaskua, puolivillaista pikkurasvaista puhetta, joka kuuluu työmaille ja joka on omiaan keventämään raskasta työtä. Kukaan ei naureskele, edes harmitonta sutkausta ei kuulu, kaikki puurtavat hullun lailla osuutensa, raksamiehet, sähkömiehet, putkimiehet ja menevät ääneti pois, liukuvat kuin mykät näyttämöllä.

Kuulostelen läpinäkymättömien muoviseinämien takana vakavaa hiljaisuutta. Onko omistajapariskunta kenties jonkin uskonnollisen lahkon jäseniä? Helluntailaisia, joita täällä on paljon? - Ei, helluntailaiset ovat iloista ja koreaa väkeä, seurustelevat ja naivat nuoresta alkaen, pölisevät isoissa porukoissa, naiset meikkaavat ja flirttailevat miesten kanssa tai kenties keskenään, miehet ovat maskuliinisia ja testosteroni tuoksuu.

Muita lahkolaisia ei näillä seuduin juurikaan ole, paitsi fundamentalistikristittyjä, jotka vahtivat rovastinkin siveyttä. Kenties omistajat ovatkin fundiksia? Vai onko se sitten niin, että työmailla työ on nykyään niin silppuista, pieniin yksiköihin eriytynyttä, että miehet eivät enää tunne toisiaan? Yksi yksikkö poraa reiät, toinen kiertää niihin ruuvit ja kolmas pintakäsittelee pinnat, siirtyy sitten seuraavalle työmaalle, jos sellainen on, tai sitten kortistoon?

Huomasitteko muuten, että eilen oli  Aleksis Kiven päivä? En huomannut ainoatakaan kirjoitusta hänestä, enkä uutismainintaa. Eletään ilmeisesti aikaa, jolloin kansalliset juhlapäivät halutaankin unohtaa monikulttuurisuuden tieltä. Milloin meillä on alettu päätellä, että monikulttuurisuus tarkoittaa oman kulttuurin merkkisaavutusten mitätöintiä, jopa tahallista unohdusta? Jopa taloustieteen Nobel tuli Suomeen suurelle yleisölle puun takaa. Moniko oli edes kuullut, että suomalainen Bengt Holmström oli ehdolla Nobel-palkinnon saajaksi?

Ja tuleva Finlandia-palkinnon saaja ei totisesti käsittele suomalaisuutta, vaan sen yhtenä teemana tulee olemaan monikulttuurisuus jossakin ilmiasussaan. Kun valitsija on Baba Lybeck, palkinnon saaja ei voi olla Jari Tervon Matriarkka, koska kaikki syyttäisivät Uutisvuodon vetäjää kotiinpäinvedosta. Taikka sitten se on. Sanokaa minun sanoneen, että teos tulee olemaan ravisteleva, pelkoja poistava ja silmiä avaava, lämminhenkinen oodi ihmisyydelle.

Raksamiehillä ei ole häpyä

6.10. Raksamiehillä ei ole mitään häpyä. Ne jyystävät vessanpöntön sijoiltaan ja kantavat ulos, rivitalon nurmikolle, pöntön taus käytävälle päin. Se on minun pönttöni. Punastun häpeästä, kun näen sen. Pöntön takaosassa on tummaa likaa, siinä pinnassa, mikä  on alaspäin katseen ulottumattomissa. Ja minä kun luulin jynssänneeni pöntön lumivalkeaksi hetkeä ennen kuin miehet tulivat.

Vaan siinä pönttö köllöttää kyljellään. Jokainen rivitalon asukas tietää, kenen pönttö se on, koska pönttö on minun nurmikollani. Mietin, että käännän pöntön toisinpäin heti, kun tilanne rauhoittuu, ja remonttimiehet menevät syömään. Lähden ulos ja unohdan pöntön siksi aikaa, kun teen kirpputorikierroksen. Kun tulen takaisin pönttö tuijottaa minua edelleen likainen kylki antavana puolena. En voi käydä kääntämässä sitä, koska pihalla on ihmisiä.

Nuori leskirouva soittaa. Valitan hänelle pönttöhäpeääni. Hän sanoo, ettei minulla ole mitään hävettävää, kaikkien pöntöt ovat mustuneet takaa kiinnityskohdastaan, etenkin jos ne ovat kaksikymmentä vuotta vanhoja. Leskirouva sanoo, että voisin pyytää raksamiehiä viemään pöntön pois, koska se herättää huomiota nurmikolla. En kuitenkaan kehtaa pyytää. Vasta illalla huomaan, että pönttö on viety pois.

7.10. Aamulla istun sohvalla läppäri sylissä, kuulonsuojaimet korvilla, jalat kirstun tasakannella paljaat varpaat pystyssä, kun huomaan, että minua tuijotetaan suoraan ikkunasta, terassilta.  Miehellä on hengityssuojain ja keltaiset kuulonsuojaimet ja hän on keräävinään jotakin, vaikka katsoo suoraan sisään. Kenties hänellä on varvasfetissi. Katson takaisin,  että ihan luontevasti tässä ollaan varpaita heilutellen, hehheh, ja mies siirtyy Ramirentin peltitötterön taakse, lähtee ohjaamaan laastikärryjä pois takapihalta. Helvetillinen jyystö ja tärinä yläkerrassa jatkuu. On lähdettävä kohta ulos, kun aurinko alkaa lämmittää.

En pysty keskittymään mihinkään, kun kaiken aikaa huushollissa pyörii erilaisia työmiehiä. On raksamiehiä, putkimiehiä, sähkömiehiä, Hugon miehiä ja nainen. Hugo on rakennusyrityksen johtaja, ja nainen hänen vaimonsa.

Lehtiin ei jaksa nyt keskittyä, mutta Helsingin Sanomista katson riemukkaat lihavalla otsikoidut ja ylösnostetut uutiset. Terhi Kiemunki saa syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja Ilja Janitskin vangitaan jahka liero kiinni saadaan. Pannaan vihdoinkin tämä julmettu kiihottaja ja anarkisti rautoihin ja ajetaan koko paska alas, valhemedia. Näin voidaan taas jatkaa luotettavien uutisten tuottamista ennen kaikkea Helsingin Sanomien ja Ylen voimin.    Kello on lyönyt ja valtakunnassa hallitus on herännyt ja kaikki toimii hyvin! 

Edellisessä keskustelussa määriteltiin muuten hieman feminismiä.  Joku nimesi minut antifeministiksi. Ei se nyt ihan niinkään ole, vaan sanoisin, että olen  sielufeministi, en järjestöfeministi, jolta puuttuu rohkeus, ainakin täällä Suomessa. Näinä päivinä ei ole minusta kovinkaan rohkeaa olla laumasielu ja laulaa feministien kuorossa suvaitsevuuuden hymniä, joka hyväksyy kaiken, mm. naisorjuutuksen, jonka suvainnan pääkohde eli ulkomaalainen mies pääsääntöisesti tekee. 

Kun ihmisiä pidetään samanarvoisina, ketään ei tarvitse erikseen suvaitsemalla suvaita. Minä pidän!

(Valokuvan lähde: http://guisboroughhistorynotes.blogspot.fi/)

Susi ja paimenpoika

Viikon alkajaisiksi kannattaa lukea harvinaisen hyvä kirjoitus suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiristä. Kirjoitus ei ole Helsingin Sanomissa eikä Suomen Kuvalehdessä, ei Parnassossa eikä Kulttuurivihkoissa, vaan Ilta-Sanomissa, päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoittama.

Laajassa artikkelissaan Appelsin vertaa rasistinimittelyä sadun Pekan susihuuteluun. Pekkahan huuteli turhaan susivaroituksia kyläläisille, jotka lopulta eivät enää uskoneet huutoja. Kun joka nurkan takana näkee suden, niin suden oikeasti tullessa varoitusta ei kukaan enää usko.

Meillä nähdään nyt ennen kaikkea natseja niin, ettei pää ehdi kääntymään jokaisen havainnon suuntaan. Ja voipi olla, että kun sutta jahdataan, voi tulla karhu vastaan. Kuka on laskenut Suomen anarkistiset järjestöt?

Olen itsekin ihmetellyt, päivä päivältä enemmän, miten voi olla mahdollista että kaikkialla nähdään rasismia, jokaisessa vähänkin maahanmuuttoa pohdiskelevasssa puheenvuorossa. - Jos et ole minun puolellani, heti ja kokonaan, olet minua vastaan. Siis natsi, rasisti. Tätä pimeyttä ei oikeasti voi käsittää. Ihmisten pitäisi opiskella filosofiaa, jotta edes ajattelun aakkoset aukenisivat.

Sekin on kummallista, että niin moni ihminen tuntuu lukevan rasistipalstoja ja soveltavan näitten marginaalisten ryhmien ääriajatuksia kaikkiin muihin.  Toisia saatetaan haukkua trolleiksi.

Isänmaallisuus on automaattioletuksena kansallissosialismia, ja ihanteena on tietenkin Hitler. Kansallissosialistin vieressä seissyt on tietenkin natsi. Sen sijaan anarkistin vieressä seissyt ei ole anarkisti.

Tolkun ihmisistä on alettu tehdä typeryksiä. Epäilevä ihminen on vähintään oikeistoporvari, mutta mitä luultavimmin oikeinkirjoitustaidoiltaan heikko työtön, juoola on päivisin aikaa ottaa osaa rajakkien miekkariin. Ahdistellut tyttöset ovat rasistien kätyreitä ja ainakin mahtavan kotikasvatuksen saaneita vihtiläistyttöjä.

Hyvä siis Ulla Appelsin, tolkun ihminen, ilmeisen sivistynyt ja oikeinkirjoitustaitoinenkin, kiitos hienosta kirjoituksesta! Jos vilkaisee perässä olevia kommentteja, ihmiset ovat suorastaan räjähdyksenomaisesti näiden ajatusten takana. Tällaista ajatusmaailmaa gallupit eivät näytä?

*
Itse yritän aloittaa Jari Tervon Matriarkan lukemisen. Hankin sen e-kirjastooni, jonne ostan lähinnä ajankohtaisuutuuksia. Klassikot ovat hyllyssä, ja rakkaimmat kirjat. Tervon kirjassa kiinnostaa  inkeriläisten kuvaus. Toivottavasti Tervo ei ainakaan kovasti näkyvästi valista lukijaa siitä, miten omammekin ovat olleet maahanmuuttajia.  Toivotaan myös, ettei Tervon seuraava kirja ole nimeltään Evakko tai Ruumassa Ruotsiin, sotalapsen tarina.

Tällä viikolla alkaa kylpyhuoneremontti. Porataan, hakataan, rassataan, kuivatetaan, rakennetaan uutta pintaa ja lämmitystä. Purettava materiaali heitetään parvekkeelta kourua pitkin terassille, josta se kärrätään pois. Infernaalista meteliä ja pölyä on siis tiedossa. Vaan parempi pöly huushollisssa kuin aivoissa. Uskoisin, että tulen kirjoittamaan ainakin raavaista purkumiehistä jotakin.  Viimeksi timpurit asunnossani innoittivat minua näin.

*
Loppuun katkelma Appelsinin kirjoituksen loppuosasta, josta olen erityisesti samaa mieltä:

"-- Meillä on ikävä kyllä esimerkiksi rasisteja, joihin uppoaa mikä tahansa keksitty ja ruma tarina maahanmuuttajista. Mutta meillä on valitettavasti myös sellaisia kansalaisia, jotka käyttävät mustiabarbaareja hyväkseen: maalaamalla Suomesta rumemman kuvan kuin mitä todellisuus onkaan. Tämän joukon mielestä suomalaiset ovat jotenkin poikkeuksellisen rasistinen kansa ja esimerkiksi poliisi lähtökohtaisesti paha. Siksi tälle ryhmälle viikonlopun mielenosoitus ei ollut vain vilpitön hätähuuto fasismia vastaan, kuten suurella osalla marssijoista varmasti oli, vaan keino tuoda häikäilemättömästi esiin omaa näkemystä. Niinpä marssilla nähtiinkin esimerkiksi banderolli, jossa hyökätään Suomea ja (mielenosoitusta turvaavaa) poliisia vastaan. --"