11.1.2018

Punaisiin pukeutuneet

La barricade de la place Blanche défendue par les femmes, 1871

"Miehiä on rankaistu siekailematta, heitä on painostettu ulos työpaikoistaan, vaikkeivät he tehneet muuta kuin koskivat jonkun polvea tai yrittivät varastaa suukon. Raiskaus on rikos, mutta viettelemiseen pyrkiminen, vaikka se olisi alituista ja kömpelöä, ei ole."  (BBC/LE MONDE/Vetoomus seksuaalisen häirinnän julkista paheksumista vastaan)

Aamun suomalainenkin lehti tietää kertoa, että Ranskassa kuohuu, taas.  Asialla ovat naiset, kuten joskus ennenkin, ja ennen kaikkea punaisiin pukeutuneet naiset.

Mm. Catherine Deneuve, ranskalainen näyttelijä, on allekirjoittanut  Le Mondessa julkaistun avoimen vetoomuksen seksuaalisen häirinnän julkista paheksuntaa vastaan yhdessä 99 muun ranskalaisen julkisuudessa esiintyvän naisen kanssa. Deneuve puolustaa seksuaalista vapautta, otsikoi Helsingin Sanomat. Juuri näin!

Uskon Catherinea, joka oli lempinäyttelijäni herkässä tyttöiässä. Itkin posket märiksi Cherbourgin sateenvarjoja kuunnellessani - vieläkin herkistyn tästä kappaleesta. Tunsin itseni mielisairaaksi katsottuani Roman Polanskin Inhon, jossa Catherine esiintyi skitsofreenikkotyttönä, jonka kämpässä seinätapetit repeytyivät itsestään ja hämähäkit pompahtelivat seinistä.

Lisää punapukuisia! Pukeutumalla mustiin maailman taitavimmat näyttelijänaiset näyttivät nimittäin viikonvaihteessa Golden Globe -gaalassa miehille kaapin paikan,  mikä tietysti on aina oikein ja johon ajatukseen periaatteessa yhdyn. Naisilla on vielä matkaa miesten ylivoimaiseen valta-asemaan.

Vaan katsokaapa klikkaamalla kuva suureksi, miten uljaasti tuo punapukuinen näyttelijä, Blanca Blanco,  nousee tuhkasta kuin Feniks-lintu. Mikä ryhti ja ylpeys naiseudesta, kauneudesta. Punapukuinen saa mustat näyttämään monistetulta mielipiteeltä, massapsykoosilta, joukkosurmalta.

Kummassa arvelette olevan enemmän rakennusaineksia,  positiivista  voimaa, iloa ja energiaa, punaisessa naisessa vai mustassa naisarmeijassa? Musta armeijako vie eteenpäin sitä ilosanomaa, että naisen keho on hänen omansa, jota ei kähmitä ilman lupaa, vai punainen? Minulle voittaja on punapukuinen nainen, jonka keho laulaa Beethovenin yhdeksättä.

Mietin vielä tuota ranskalaisnaisten vetoomusta Metoota vastaan.  Jokin Metoossa on ollut koko ajan arveluttavaa. Rikoslakihan nimittäin jo sanktioi raiskaukset. väkivaltaiset päällekarkaamiset, satuttamiset ja stalkkaamiset. Mitä pahaa viettely-yrityksissä on? Eihän nainen ole mikään avuton tussukka, jota pitää erillislaeilla suojata miesten lähentymistä vastaan.

Nainen voi käyttää itse fyysistä voimaa, jos tarpeen on. Tukeva kouraisu lipovan haaruksista tai potku asian ytimeen, ellei muu auta. Sanallisesti naiset kyllä pärjäävät jopa miehiä paremmin, jos haluavat. Marttyyriksi on turha ruveta, se vain vahvistaa naisen heikkoa imagoa. Miten olisi se usein paras vaihtoehto: huumoria huiviin?

5.1.2018

Vääryys ja vilppi?




"Noin minäkin lähdin Ruotsiin tienaamaan opiskelurahaa talveksi, kun ei ollut mitään opintotukia eikä asumistukia opiskelijoilla. Ei mieleen tullut silti edes pyytää saati toivoa valtiolta ilmaista rahaa ja elatusta. Itse kaikki omat rahansa jostain takoivat. "


"Ja sisko jäi Ruotsiin, töihin, opettamaan alakoululaisia, tienasi hyvin, osti käytetyn auton, jolla hurautti sitten Suomeen, näyttämään äidille sitä ihmettä, omaa autoa. Meni sitten Saksaan, jälleen ihan omalla rahalla, otti lainaa ja opiskeli vähän lisää, meni naimisiin, ja jäi sinne, töihin."


"Tuntuu niin kummalliselta nämä Racinen naukumiset jonkin alle viiden prosentin pienennysuhan vuoksi. Panisi kätensä ristiin ja kiittäisi valtiota saamistaan yhdeksän vuoden rahoista." (Iines)



Se siskon Ruotsista ostama auto oli taivaansininen Opel Kadett Coupe, ja löytyi sen sisään sulhanenkin, miesten mies Saksasta. Miehen isä oli joskus käynyt Lapissa sotimassa ja jättänyt sinne toisen kätensä olkapäätä myöden. Lempeä ja huumorintajuinen ukkeli. 

Näinä hippiaikoina Ruotsissa oli tavaton määrä ulkomaalaisia työntekijöitä, turvapaikanhakijoita ei ollut, ainakaan heistä ei kirjoitettu. Mutta joka puolella vilisi jugoslaaveja, pakistanilaisia, lähi-itäläisiä, neekereitä,  eurooppalaisia, Slussenin sissejä ja mustalaisia - kaikki viimemainittuja lukuunottamatta töissä hyvinvointivaltiossa, jossa työtä riitti kaikille ja vieläpä hyvällä palkalla. Minäkin vaihdoin lennossa työpaikkaa hotellin respasta tavaratalon varastoon plockareksi, jugoslaavien sekaan. Jugoslavkan kanssa kävimme tupakalla ja paransimme maailmaa. Ja teimme töitä huhkimalla ja kirjaimellisesti otsa hiessä. 

Kaikki te, jotka kauhistelette töitten perässä muuttoa oman maan rajojen sisäpuolella, lukaiskaapas tämä Helsingin Sanomien artikkeli. Muistuttaa aika paljonkin meikäläisen puuskahdusta yllä olevassa sitaatissa ja muualla blogissa.

En paasaa tämän enempää aktiivimallin herättämästä osin hysteerisestäkin keskustelusta. Enkä näe kansalaisadressia taisteluna tulta päin, vaan hivenen turhana öyhäämisenä. - Itse siellä olleena, muuttoon valmiina, jos tarvitaan. 

Mitään et voi ottaa mukaasi, kun täältä lähdet, joten  muutto - pieni kuolema - on hyvä paikka tehdä elämänsä ja omaisuutensa inventaaria ja miettiä, kannattiko sitä satojen tuhansien eurojen omistusasuntoa pykätä sinne Toholammin korpikuusikkoon ja istua odottamaan, josko joku tulisi tarjoamaan koulutusta vastaavaa mieluista työtä omasta kunnasta. 

Ja siunatuksi lopuksi, ovathan ne hallituksen herrat kai itse perkeleitä, joten veisatkaamme yhdessä Erkin kanssa tämä kaunis virsi.


(Ensimmäinen valokuva
(Keskimmäisessä kuvassa sisko Ruotsin Huddingessa. Jos joku kaipaa kuvaa minusta Ruotsin-aikana, niin kurkistakoon tänne. Olen se ynseän näköinen ylväs leidi.)
(Alakuvassa siskon ja samalla meidän koko perheen ensimmäinen auto ja siihen löydetty sulhanen. )

27.12.2017

Skandaali - Saudeissa huivipakko!




"On hirveää järjestää shakkiturnaus maassa, jossa ihmisoikeuksia ei arvosteta", sanoo shakin suurmestari Hikaru Nakamura Saudi-Arabian tiistaina käynnistyneistä shakin maailmanmestaruuskilpailuista.  Sekin herättää närää, että maan suurmufti on julistanut shakin pelaamisen islamin vastaiseksi.

Muutkin osallistujat ovat protestoineet voimakkaasti sitä,  että naispelaajien kautta maailman on kilpailtava kaavutettuina  koko kehon ja pään peittävään abayaan.  Lisäksi  pussitetuilla naisilla tulee olla ulkona liikkuessaan miessaattaja mukanaan.

Ukrainalaissyntyinen 27-vuotias Hanna Muzytshuk on yksi näkyvimmistä kriitikoista, ja hän sanoo, ettei suostu tuntemaan itseään toisarvoiseksi olennoksi. Hän onkin päättänyt boikotoida kisoja kokonaan, samoin  kuin hänen sisarensa, maailmanmestari Marija Muzytshuk. Samalla siskokset menettävät taloudellisesti huomattavan summan - pääpalkinto on kaksi miljoonaa dollaria.

Tekisikö suomalainen ihmisarvoilla makusteleva viher- tai punersisko näin, boikotoisiko naisen ihmisarvon puolesta? Li Andersson? Emma Kari? Touko Aalto? Epäilen.

Helsingin Sanomat kirjoittaa otsikon "Huivipakko johti skandaaliin shakin mestaruuskilpailuissa". Tämä on väärä otsikko, manipuloivakin. Oikea otsikko kuuluisi näin: "Skandaali johti boikottiin shakin mestaruuskilpailuissa."

Nimittäin ei se ole skandaali, että ihmiset boikotoivat maata ja kilpailuja, joissa vallitsee keskiaikainen orjakulttuuri.  Se on skandaali, että sivistyneet länsimaat edelleen hyväksyvät tämän orjakulttuurin turisteina ja  jopa omassa maassaan uusilta tulijoilta.

Se on myös skandaali, että Tarja Halonen ja Jenni Haukio verhoutuvat kaapuihin orjamaihin mennessään.  Kiitos paljaspäiselle Michelle Obamalle, joka ei aikoinaan alistunut huivittamiseen!  Ja se ennen kaikkea on skandaali, että tasa-arvoiset suomalaiset feministit ja ihmisoikeusaktivistit vaikenevat  tyystin naisen ihmisarvottomuuden edessä vielä 2000-luvulla.

Hyvä Hanna ja Marija! Eläköön Hikaru! Eläköön muut shakkikisan boikotoijat! Annatte toivoa siihen, että ihmisarvo vielä joskus myönnetään naisille, sisarillemme ja että keskiaikainen uskonto kyseenalaistetaan. Kiitos. Pelastitte juuri tulevan vuoden.


(Yläkuvassa Hikaru, alakuvassa Hanna tyttösenä)

23.12.2017

Lyyli ja Rantala



Tämmöinen leijona Lumo-kissa nyt on, jos vertaatte sitä kesällä ottamiini kuviin. Aikamoinen mörssäri, lähes viisi kiloa, ikää yhdeksän kuukautta. Se ei syö liikaa, vaan kissanruoka-aterian kaksi kertaa päivässä. Päälle vähän kanaraksuja, jos sitä pitää lahjoa tai kiristää johonkin, mikä ei kiinnosta.  Ja kutsumanimi on vaihtunut Lyyliksi, koska se äityy välillä hurjaksi, niin kuin Baddingin Lyylikin. 

Naapurissa kiukuttelevat lapset ja toisessa naapurissa haukkuvat puudelit, kaikki neljä. Ulkona sataa räntää ja tuulee, joten ei kersoja tai piskejä uloskaan voi työntää. Minulla on kinkku terassilla metallipuntussa sulamassa, neljättä päivää ja illalla se menee uuniin. Ohjeessa sanotaan, että hidas sulatus on parasta. Yleensä hankin tuoreen kinkun, mutta nyt oli niin sopiva tarjolla pakastealtaassa, että ostin sen ajoissa, suolaprosentti vain 1,4, kun  yleensä se on vähintään 1,8 prosenttia.  -  Anteeksi nyt vaan kaikki, joille ei kinkkua tule, vaikka halua olisi. Ei maailma siitä parannu, jos minä jätän kinkkuni syömättä, vai?

Tänään pahoitin mieleni Riku Rantalan HS-kolumnista, jossa pääpointti oli katalonialaisessa jouluseimessä esiintyvä Caganer-hahmo, suomeksi sanottuna paskova mies kankut paljaana  pökäle (t)ulostettuna.  Hahmo lykkää kasaansa siis jouluseimen nurkassa. Rantala toivotti hahmon tervetulleeksi Suomeenkin, koska ei joulun nyt niin vakava tarvitse olla. 

Minä toivotan mieluummin Rantalan tervemenneeksi Kataloniaan pökäleen syntymää juhlimaan, vaikkapa hienolla innovaatiollaan, kaarnalaivalla. Ja muutenkin kannatan lisää apurahoja  Rantala-Milonoff-kombolle. Näin maailma pelastuu, ja voisivat työttömätkin ottaa oppia siitä, miten hankkeita kehitellään valmiiksi tuotteiksi ja yrityksiksi. Heille Rantala-Milonoffin pitäisi luennoida, ei Aalto-yliopiston nuorelle kasuavalle eliitille.

Sanon vielä sen, että en minä mieltäni pahoita siitä, mitä katalonialaiset jouluseimeensä sijoittavat. Heillä on siihen varmaan hyvä selitys, kenties jokin hyväksyttävä kansanperinne, joka pesee seimikakkaajan teon.

Mutta se, että herra Rantala suosittaa kakkaajaa suomalaiseen jouluseimeen tai yleensä koristeluun, on Rantalan omasta ahterista, syvältä. Uskon, että suomalainen juhlii mieluummin Jeesuksen syntymää kuin pökäleen.  Eikä tarvitse olla edes uskovainen, riittää kun on harras mieli ja taito ja halu hiljentyä ja vaikka vähän nöyrtyäkin jonkin meille tutun ja rakkaan  perinteen äärellä. 





(Valokuva Iines 23.12.2017, yläkuva;alakuva aiemmin)

20.12.2017

#Muakin on vuonna 2011




Lööpit kirkuvat, huutavat Hakkaraisen nimeä.
Viisi sivua iltapäivän lehdestä, sormenkorkuiset lööpit.
On tapahtunut HIRVEITÄ,  suuria skandaaleja,
pöyristyttäviä tekoja, joiden rinnalla tietovuoto kalpenee, ilmastonmuutos hupenee, muslimitytön silpominen unohtuu:
Hakkaraisen Teuski on ollut sikahumalassa, eduskunnassa. Melkein suudellut, melkein kourinut, melkein melkein melkein raiskannut, puukottanut, tappanut!

Chorus: Mestatkaa Hakkarainen, kivittäkää, kivittäkää,
mitään näin kauheaa ei ole tapahtunut aikoihin.

Oikeesti hei, kamalia on tapahtunut. Hakkarainen on repinyt hiuksista - tätä ei kyllä anneta anteeksi,
vaikka ei me kyllä anneta anteeksi Päivi Räsäsellekään jotain mitä se nyt oli,
ei sillä väliä nyt, kun Hakkarainen on repinyt!
- Mutta mä Päivi annan anteeksi,
ehkä se koetti vaan silittää mun tukkaa. Ja onhan siitä jo vuosi aikaa.

Chorus: Mestatkaa Hakkarainen, kivittäkää, kivittäkää,
mitään näin kauheaa ei ole tapahtunut aikoihin.

- Ja Hakkarainen on yrittänyt suudella MUA, Jungneria, kuvitelkaa,
vuonna 2011,  muistin sen yhtäkkiä, kun trauma aukeni kuin mätivä haava.
Loppuvuodesta, näihin aikoihin, oltiin ravintolassa,
Sinuhe ja mä, ja Teuvo pyysi tanssimaan, hitaille.
Yritti nostaa mua vyätäröstä ja koetti suudella. Sekin meni ohi.

Chorus: Mestatkaa Hakkarainen, kivittäkää, kivittäkää,
mitään näin kauheaa ei ole tapahtunut aikoihin.

- Ja mää, Veera Ruoho, oon tullut melkein häväistyksi, väkisin suudelluksi,
että läheltä liippasi hyi helvetti, humalaisen pusu, persun musu.
Olen tänään tehnyt rikosilmoituksen, ahdisteltu on.

Teuvo, eroa eduskunnasta! Maa on hätätilassa! Tai ellet eroa, eduskunta joutuu lopettamaan  pikkujoulut.  MEITÄ KAIKKIA ON KÄHMITTY!


16.12.2017

Kotiharjun päällä kukkii



EU:n instanssi, jokin niistä,  on hiljattain julkaissut tutkimustuloksen. Se on vakava uhka Suomen maineelle, sillä kuviota tuijottamalla selviää se, että Suomi on varsin korkealla tällä kauhealla listalla, ennen Ruotsia.

Toimittajat ovatkin kiirehtineet tulkitsemaan tilastoa rahvaalle. Suomi on hirveän rasistinen maa. Täällä asuu sisäsiittoinen, kotoaan korkeintaan vastapäiseen metsänreunaan tai kerrostalon seinään katsova umpimielinen ja torjuva kansa.

Tämän päivän lehdessä muuan Kukkamaan Vesku, SPR:stä, peräänkuuluttaa tässä rasismiasiassa reipasta yrittämistä. Kun oikein silmiin katsotaan, niin kyllä se auttaa. Vihan ja kyräilyn ilmapiiri voidaan muuttaa moninaisuutta arvostavaksi. Kun se moninaisuus auttaa yrityksiäkin, tuo paljon uutta pääomaa menetelmiin ja osaamiseen, kirjoittaa Vesku. Hänhän sen tietää. Viittaan myös Riku Rantalan upeaan moninaisuutta edistävään kaarnaveneprojektiin. Uudet rahat on anottu, ja taidettu Rantala-Milonoff-kombolle myöntää, lähes 200 000 euroa.

Toivossa on siis hyvä elää. Sitä muututaan vielä hyviksi, akkunat Eurooppaan avaaviksi maailmankansalaisiksi. Globaalius, yeah, junttius, oh no. Syrjinnälle ja rasismille ehdoton no no.

Vaan vakavoitukaamme lopuksi! Sanokaapas,  mitä minä teen henkilökohtaiselle rasismilleni ja syrjintähalulleni, joka kumpuaa  sisältäni mustana myrkkynä ehtymättä ollenkaan, vaikka kuinka koetan hillitä itseäni ja katsoa silmiin ja suvaita ja olla hyvä? En onnistu ja sillä hyvä. Nimittäin suvaintahalustani huolimatta näen punaista, kun mietin muslimikulttuurin ihmisarvokäsitystä, jonka mukaan nainen on  arvoton kuin kulunut aamutohveli. 

Unohdanko siis naisen orjuutuksen, sukupuolielinten silpomisen? Unohdanko sen, että naisilta on kielletty kulkea tukka vapaana hulmuten, kielletty kulkemasta sääret paljaina kauniissa kengissä, saatika upeissa korkokengissä?  Unohdanko sen, että naiset on tuupattu piiloon keittiöön ja moskeijoitten takaosatiloihin? Unohdanko sen, että mies syö ennen lapsia, ja lapsi, jos mieheltä jää? Unohdanko senkin, että nainen luulee tämän kaiken olevan hänen oma valintansa? Olen umpikujassa Veskun kanssa. Halua on, mutta kyky puuttuu.

10.12.2017

Pääasioita


Jos suurennatte yllä olevan kuvan, huomaatte ehkä kuvassa olevan pään. Se on hieman kumarassa ja kulkee Valtatie kakkosta pitkin. Miehen selän takana on Helsinki ja otsan edessä Pori, oikean korvan puolella istuu Iines kirpputorin parkissa ja on juuri lähdössä liikkeelle.

Vaan tapahtuma edessä olevalla valtatiellä kiinnittää Iineksen huomion. Mies kulkee räntäsateessa tien  vasenta reunaa  eteenpäin. Edessä ei ole mitään, eikä takana, ei ainoatakaan rakennusta, ei kauppaa, ei omakotitaloa,  on vain tyhjää tienpintaa hehtaaristen peltojen keskellä. 

Mihin mies voi olla matkalla pimenevässä päivässä, märässä viimassa ilman käsineitä, ohut hupputakki verhonaan. Iines ei kuitenkaan tartu hätäpuhelimeen, vaan kameraan, johon asettaa pitkän putken. Mistä hän voi tietää, onko miehellä hätä. Ehkä se selviää zoomaamalla.

Yhtäkkiä mies laskeutuu ojan pohjalle tai reunalle, ja alkaa kulkea niin, että vain pää näkyy, etenee hitaasti kumarassa. Autoja tulee ja menee, ja välillä pää näkyy auton alapohjan ja maantien välisestä rakosesta hämärässä satakuntalaisessa maisemassa, jonka läpi autot pyyhältävät pysähtymättä.







Siinä kohden kun mies kääntyy ja alkaakin kulkea takaviistoon syvemmälle peltoa, Iines luopuu parista teoriastaan. Mies ei ole autojen heittämää kuraa paossa ojan pohjalla. Mies ei etsi tien reunaan pudonnuttta kännykkäänsä.  Mies on Erikoinen persoona ja sillä hyvä. Vai mitä arvelette. Miksi mies kulkee räntäsateessa valtatiellä ja kääntyy sitten ojan pohjan kautta kulkemaan pellolla ja lopulta häviää ja katoaa maisemasta?

Iines päättää kuitenkin vielä koukata Valtatien kakkosen yli Loimaan suuntaan ja katsoa, minne mies pellolta kulkee. Jos hän vaikka yhyttäisi miehen risteävällä tiellä ja voisi kysyä, tarvitseeko mies apua, tai, häpeä sanoa, voisi ottaa salakuvan, joka selvittäisi miehen arvoituksen. Vaan kun Iines pääsee tielle, joka kuvassa kulkee lähimmän koivikon edestä, miestä ei näy missään. Iines on ajaa ojaan katsellessaan hämmästyneenä ympäriinsä. Mies on kadonnut.

Näin päättyi mystinen tarina Erikoisesta miehestä. Minä tosiaan olin ajaa ojaan, kun käänsin päätäni pellon suuntaan enkä nähnyt ketään missään. Vaan näettehän tekin noissa kuvissa sen miehen, vai ettekö muka näe? Aivan aluksi näin koko miehen ennen kuin hän laskeutui alas tieltä.

Lopuksi takaisin maanpinnalle, muihin pääasioihin! Tiesittekö, että kun etusormenpäällä operoimalla kopioin tabletin, läppärin tai kännykän näytöltä katkelman tekstiä siirtääkseni sen toiseen paikkaan, niin nostan sormen koholle, jottei teksti  tipahtaisi. Vasta kun keskisormella naputellen tulen kohtaan, johon haluan siirtää katkelman, lasken koholla olevan sormen alas ja pudotan tekstin uuteen paikkaansa. Sormi vapautuu taakastaan.

(Valokuvat Iines 7.12.2017)