21.5.2018

Kesäpäiväkirja, sivu 3



Maanantai 21.5.  Kesällä sopinee ajatella kepeitä ja kauniita ajatuksia. Olen nimittäin ensimmäistä kertaa eläissäni seurannut toisella silmällä  Vain elämää -musiikkiohjelmaa, lähinnä kotimaisen suosikkilaulajani vuoksi.

Uskon, että ohjelma on tänä vuonna entiskausia parempi. Ei hirveää nyyhkintää, ei ylisanoja. Kuitenkin jotkin sovitukset ovat kovinkin liikuttavia. Enkä keksi syytä, miksi paras tulkitsija ja laulaja poistettiin kesken kuvausten. Näkemäni perusteella hän on luonnollisen ystävällinen ja sosiaalinen. Introverttihan voi olla myös sosiaalisesti lahjakas. (Ja ekstrovertti voi olla sosiaalisesti lahjaton hölöttäjä, joka ei ota muita huomioon. Vaan tämä menee jo ajatusten ulkopuolelle ns. ikuisuuspohdintoihin.)

Lapsi on saanut kaksikin apurahaa, toisen WSOY:ltä, toisen Taikelta, yhteensä summa, jolla voi ottaa syyslukukauden virkavapaata koulutyöstä ja kirjoittaa, rauhassa ja hiljaisuudessa. Työ pääkaupunkiseudun monikulttuurisessa koulussa alkaa käydä hänen voimilleen, ja moni kollegakin on uupunut ja vaihtamassa alaa tai koulua.

Kyseisen koulun oppilaista jo nelisenkymmentä prosenttia on maahanmuuttajia, ja joissain ryhmissä heitä voi olla kaksi kolmasosaakin. Kellään ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan, mutta runsas määrä aivan erilaisen kulttuurin oppilaita asettaa kovat haasteet koululle.

Ilmapiiri on meluisa ja levoton, hälinä päivittäin kuin eläintarhassa, jossa erilaiset kirkunat ja rääkäisyt leikkaavat korviin. Mitään ääntä ei voi enää hämmästyä, sanoo lapseni - lapsi hän on ikuisesti, aikuisenakin. Samaan aikaan kun joku kirkuu, toinen makaa lattialla sikiöasennossa kädet pään ympärillä. Poliisiauto on pihalla, eikä ensi kertaa. Kyseessä on siis ala-aste.

Tulivatpa apurahat hyvään saumaan. Terveys on tärkeää.

Elämme kummallisia aikoja. Monilla ei ole työtä eikä kunnollista toimeentuloa. Toisilla on työtä, ja voita leivän päälle. Kuitenkin näyttää siltä, että onnellisuus ei ole riippuvainen siitä, onko ihmisellä työpaikka. Meillä kaikilla oikeasti on rajoitteita, siellä vihreällä oksallakin voi olla tukalaa.

12.5.2018

Kesäpäiväkirja, sivu 2: Raiskuuta ja plagiointia



Perjantaina 11.5. Onhan tämä kauhea, suorastaan hirveä maiseman ja luonnon raiskaus. Se on nyt valitusten johdosta tutkittu ja todettu kaikin puolin kelpoisaksi. Vaasan hallinto-oikeus katsoo, että formulakuski Kimi Räikkönen ei tarvitse ympäristölupaa yksityiskäytössä olevalle motocrossradalleen Porkkalanniemessä. 

Ja ajatelkaapas, hyvät ihmiset, että tämä minun Pikkukaupunkini suunnitteli kaavoittavansa asuntotonteiksi tämän luonnonsuojelualueen (kuva yllä) kyljessä olevan lehtometsäalueensa! Suunnitelma estyi eräiden henkilöiden puututtua asiaan lehtikirjoituksin, jolloin kaupungin ympäristölautakuntakin heräili horroksestaan. Alueella sijaitsee mm. hiidenkirnuja ja muutama lampi, joiden rannoilla kasvaa harvinaisia kasvilajeja. 

Lauantaina 12.5. Nyt on Laura Huhtasaari myrskyn silmässä. Hän on plagioinut graduunsa kolmisenkymmentä prosenttia aineistoa eräästä toisesta opinnäytetyöstä merkitsemättä tutkimusta lähdeluetteloon. Alkeellinen ja yleinen virhe myös ammattikorkeakouluissa, joiden opinnäytetöihin olen tutustunut ja jokusia tarkastanutkin pitäessäni opinnäytetyön kirjoittamiskursseja.

Vaikeimmaksi asiaksi kursseilla osoittautuikin lähdeviitteiden merkintä. Kun opiskelijalla oli pääohjaajan ohje pohjata tutkimustaan jo  olemassaoleviin aiheen tutkimuksiin ottamalla ne huomioon ja viittaamalla niihin, oli varsin tavallista, että opiskelija leikkasi ja liimasi  pitkiäkin jaksoja töistä ilman erillistä lähdeviitemerkintää. Lähdeluettelosta lähde kuitenkin useimmiten löytyi. 

Osoittaisin siis minäkin Huhtasaarta siitä alkeellisesta virheestä, että tutkimus puuttui lähdeluettelosta, mutta sen virheen taustaa ymmärrän kokemuksesta, että lainatun osion kohdalta sulkumerkintä puuttui.  Joskus opiskelijalta kiireessä tämä unohtuukin. - Tämä  ymmärrys ei tarkoita, että hyväksyn virheen.

Jos ja kun poliitikkojen vanhoja graduja nyt ennen vaaleja aletaan yleisesti tutkia takakäteen, veikkaan, että eriasteisia plagiaatteja löytyy luultua enemmän. Ja on graduja jo luettukin. Pressiklubissa konkaritoimittaja Matti Virtanen ilmoitti tutustuneensa muutamiin poliitikkojen graduihin ja todenneensa ne varsin heppoisiksi ja kevyiksi. 

Samassa ohjelmassa Jari Tervo vihjaili nimiä mainitsematta Sauli Niinistön "kadonneeseen" graduun. Katoamisellahan oli kuitenkin varsin luonnollinen selitys: työ oli jäänyt asianomaisen professorin kokoelmiin, joista tämä sen myöhemmin palautti.

Periaatteessa gradun arvosanalla ja tasolla ei ole vähäisintäkään merkitystä eikä  työtä useinkaan tehdä kiitettävät arvosanat mielessä, vaan joskus jopa hutaisten, koska valmistumisella on aina kiire. Näin toimin itsekin. Minulla ei ollut aikaa lyhentää työtäni eikä hioa sen muotoa, vaan jätin sen 220-sivuisena ylipitkänä pumaskana. Sain kuin sainkin työstäni silloisen toiseksi korkeimman arvosanan, magnan.

Suurin häviäjä Huhtasaaren tapauksessahan on Jyväskylän yliopisto. On professorin tai muun työn ohjaajan henkilökohtainen virhe päästää läpi käsiensä kovin virheellinen työ.  Professori vastaa opiskelijan tutkimustyöstä samalla tavalla kuin päätoimittaja lehtensä sisällöstä: vastuunkantajana. Toisaalta tässä on unohdettu se tosiasia, että työn ei tarvitse olla virheetön, vaan se voidaan hyväksyä alimmallakin arvosanalla.

(Valokuva Iines)

8.5.2018

Kesäpäiväkirja, sivu 1: Kateetit ja hypotenuusa



Maanantaina 7.5.  Jotain olen oppinut geometriasta. Kun mietin asuintaloni ihmisten lehdenhakutapoja, muistan yllättäen kateetit ja hypotenuusan ja suoran kulman. Heräsin nimittäin kahdeksalta ja hain takapihan kautta Hesarin ja Satakunnan Kansan. Pitkin nurmikkoa ja hypotenuusaa.

Muut asukkaat hakevat lehtensä pitempää reittiä etuoven kautta pitkin betonipihaa. Suora kulma on pihaopasteen kohdalla. Siitä kateetti-ihmiset kääntyvät  kohti postilaatikkoriviä.

Päivällä kuljin metsäreitin lehtoalueella. Valkovuokko kukki, samoin käenrieska ja linnunsilmä, mukulaleinikki aloitteli. Lokit tappelivat joella, peipponen piti kapelia ja pajulintu sujahteli edessäni, kun istahdin kaatuneen puun rungolle riisuen takin ja pipon. Korvaa on särjeskellyt hampaan poistosta lähtien, siksi pipo parissakymmenessä asteessakin. Voisin tietysti laittaa pumpulin korvaan, mutta se tuntuu jättimäiseltä roskalta.

Tiistaina 8.5.  Kun eilen luin Ylen sivuilta, että turvapaikanhakijat tekivät vuonna 2016 yli 160 seksuaalirikosta, pääosin alaikäisten uhrien kanssa, niin tänään luin Hesarista, että Ahmed Mahamed Dualen sai parisen vuotta kakkua raiskattuaan striptease-tanssijan työssään ja uhkailtuaan tätä Isisillä. Lisäksi eilen törmäsin luotetun lehden tietoon, että se kymmenvuotiaan tytön "hyväksikäyttäjä" oli Juusuf Muhammed Abbud, joka selviää käytännössä vuoden - puolentoista vuoden istumisella ja saa jäädä Suomen hyvänäpidon piiriin.

Miekkonenhan ei saanut tuomiota raiskauksesta vaan hyväksikäytöstä, koska lapsi ei osannut kieltää miestä siinä kerrostalon pihalla maatessaan.  Kenties hän jopa hymyili miellyttääkseen miestä. Aikuisen seksuaalista yhtymistä lapseen ei meillä oikeus ymmärrä automaattisesti väkivallaksi, vaikka se sitä on, ei mitään muuta. Eiväthän namusedätkään väkivaltaa käytä, vaan namuja, joilla lapsen suun saa makeaksi samaan aikaan kun setä vähän hyväilee. - Etteikö väkivaltaa, Suomen oikeuslaitos?


Illansuussa Huomenna käyn mökillä, ensi kertaa talven jälkeen. Käyn kunnostamassa haudan ja viemässä äitienpäiväksi kukkia, valkoisen ruusun ja valkoisia pikkuneilikoita. Tiedän jo, että mökki on kunnossa ja liiteri täynnä kuivia puita, putkimiehen syksyllä pilkkomia ja sinne ajamia. 

PS Minua jäi kaihertamaan se, voisiko hypotenuusa joskus olla pitempi reitti kuin kahden kateetin yhteismitallinen matka? Vai onko vitsi siinä, että reitit ovat yhtä pitkät? Muka?

(Valokuvat Iines)